Etelä-Karjalassa yhä useammalle maistuu sähkötupakka – "Ei ole hajuhaittoja kuten piipussa"

Tupakointi Sähkötupakka kasvattaa suosiotaan Etelä-Karjalassa, mutta professori suhtautuu kriittisesti.

Make Valtonen (vas.) ja Jani Koivunen ovat laajentaneet tuotevalikoimaa sähkötupakkaan sähkötupakan suosion kasvaessa. Heikki Kemppainen

Heikki Kemppainen

Sähkötupakan käyttäjien mukaan sähkötupakan suosio on kasvanut selvästi Etelä-Karjalassa viime vuosina. Yksi tupruttelijoista on jakelu- ja kuljetusyritys Uutispostin yrittäjä Pasi Saajanlehto, joka vaihtoi vuosien jälkeen piipun sähkötupakkaan.

–Tuli mitta täyteen, hän perustelee piipusta luopumista.

–Sähkötupakassa ei ole nikotiinin lisäksi muita aineita. Eikä ole hajuhaittoja kuten piipussa, hän näkee sähkötupakan edut. Piipun haju tarttuu helposti esimerkiksi housuihin, jos sitä pitää pitkään taskussa.

Hänen mukaansa sähkötupakan suosio on kasvanut ihan selvästi. Monelle sähkötupakka on välivaihe yrittäessä irti tupakasta, Saajanlehto miettii sähkötupakan suosion syitä.

Sähkötupakan suosiosta osoituksena on myös se, että Lappeenrannassa toimiva General Store & Tattoo Studio on ottanut sähkötupakat myyntiin. Liike myy muun muassa laitteita, akkuja, varaosia ja eri makuja sähkötupakoihin.

Yrittäjä Make Valtosen mukaan lainsäädännön kiristyminen on yhtenä syynä siihen, minkä takia liike aloitti sähkötupakan myynnin. 1. heinäkuuta lähtien tupakkatuotteita ei ole voinut tilata netistä, joten kivijalkakaupalle ja sen myymille sähkötupakkaan liittyville tuotteille on tarvetta.

Valtosen mukaan syynä sähkötupakkaan siirtymisessä on monella halu päästä tupakanpoltosta eroon.

Myös tupakanpolton terveysriskit on monella tiedossa, tatuoija Jani Koivunen kertoo.

–Tupakanpoltossahan ei ole mitään järkeä, hän painottaa.

Lappeenrantalaisliike on myynyt sähkötupakkaa muutaman kuukauden.

–Yllätti, miten paljon porukkaa käy, Valtonen mainitsee.

Harvat liikkeet myyvät sähkötupakkaa. Valtonen uskoo tämän johtuvan siitä, että aloittelijan neuvontaan voi mennä parikymmentä minuuttia, mihin liikkeillä ei ole ehkä aikaa, ja myynnin arvioidaan olevan vielä marginaalista.

Siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi kritisoi sähkötupakkaa muutama vuosi sitten Ylen haastattelussa.

Aurejärven mukaan sähkötupakka avaa tupakkateollisuudelle uuden mahdollisuuden länsimaissa, joissa tupakan myynti on tasaisesti hiipunut.

– Se on uusi tapa jaella nikotiinia. Se koukuttaa ja tulee savukkeiden rinnalle. Se on hieno tuote tupakkayhtiöille, koska savukkeet menevät hyvin kaupaksi kehitysmaissa, mutta täällä on jo tiukka lainsäädäntö. Tätä kautta päästään taas vapaaseen markkinointiin, hän kritisoi.

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan sähkösavukenesteistä ja sähkösavukkeista vapautuvasta höyrystä on löytynyt terveydelle haitallisia aineita. Niiden pitoisuudet ovat olleet pienempiä kuin tupakansavussa.

THL:n mukaan sähkösavukkeen käytössä muodostuvasta höyrystä on löydetty syöpävaarallisia yhdisteitä, muun muassa formaldehydia ja asetaldehydia, joita esiintyy myös tupakansavussa.

Sähkötupakan on pelätty houkuttelevan myös nuoria tupakan pariin.

Mikä on sähkösavuke?

Sähkösavuke (sähkötupakka, e-savuke) on sähköllä toimiva, tehdasvalmisteisen savukkeen käyttötapaa imitoiva laite. Useimmiten laite koostuu kolmesta osasta: patruunasta, lämmityselementistä ja pienestä ladattavasta akusta. Joissakin malleissa on lisäksi värillinen led-valo, joka saa laitteen näyttämään palavalta savukkeelta. Sähkösavukelaitteita on sekä kertakäyttöisiä että useita kertoja käytettäviä malleja.

Lähde: THL

Kommentoi

Palvelut