Wibit-vesihuvipuisto tulee Lappeenrantaan

Heikki Kemppainen

Syyslomalla voi suunnata Lappeenrannan uimahalliin Wibit-vesihuvipuistoon, vesipeuhupäivään Lauritsalan uimahalliin tai osallistua lasten liikuntamaahan koko perheen voimin.

Wibit-vesihuvipuisto rantautuu Lappeenrantaan tiistaina 24.10. Wibit on käytössä klo 14–19 välisen ajan. Saksasta lähtöisin oleva, temppuratamainen Wibit Aqua Track tarjoaa jännitystä, vauhtia, tasapainoilua ja kiipeilyä sekä tietysti uinnin riemua. Liikunnanohjaaja Kati Koivukangas kertoo, että Wibit on rakennettu pehmeistä elementeistä, joten se on myös turvallinen.

– Wibit-rata välineineen haastaa lapset, nuoret ja vanhemmatkin monipuoliseen liikuntaan. Radan pituus on 16,5 metriä ja se pystytetään uimahallin kuntouintialtaaseen. Radalle pääsee temppuilemaan uimahallin sisäänpääsylipun hinnalla.

Wibit-vesihuvipuiston lisäksi tiistaina 24.10. lastenaltaassa on hauskoja vesileluja perheen pienimmille. Myös hyppyallas on vapaassa käytössä. Tiistaina ei sen sijaan ole yleisöuintia.

Lauritsalan uimahallissa (Luukkaankatu 51) vietetään puolestaan vesipeuhupäivää lauantaina 21.10. klo 11–13.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu