Imatralla ongelmia valaistuksessa:  Joillain kaduilla valot saattavat palaa koko ajan tai ei ollenkaan

KAUPUNKI   Imatralla katuvalojen yöajan vaihesammutus ei toimi vielä kaikkialla.

Yövalaistus luo turvallisuutta kaupunkialueelle. Mari-Anna Rossi

Mari-Anna Rossi

Imatra päätti lisätä kaupungin yövalaistusta viime kesäkuussa.

Tarkoitus on ollut siirtyä osittaisiin yösammutuksiin siten, että kello 24–03 välisellä ajalla palaa joka kolmas katuvalo ja kello 03–06 välisellä ajalla palaa kaksi kolmesta katuvalosta. Kesällä valot ovat olleet kokonaan sammuksissa. Aiemmin elo–huhtikuun aikana täyssammutukset ovat alkaneet kello 24 ja kestäneet kolme tuntia.

Kaikkialla vaihesammutus ei kuitenkaan vielä toimi. Joissain kaupunginosissa, kuten osassa Rautiota, on käytössä vielä vanhat kaapelit, jotka eivät tue vaihesammutusta. Osa Rautiosta on pimeänä katuvalojen saneeraustöiden vuoksi.

Imatran kaupungin vt. kaupungininsinööri Päivi Pekkasen mukaan myös vaihesammutuksen ohjauksen kanssa on ilmennyt vielä ongelmia.

– Joillain kaduilla valot saattavat palaa kokoajan tai ei ollenkaan. Pyrimme siihen, että näillä kaduilla, joilla ohjaus ei vielä toimi, palaisivat valot mieluummin kokoajan. Tavoitteena on, että tämän syksyn ja talven aikana ohjaus saadaan kuntoon koko Imatran alueella, Pekkanen kertoo.

Kadun pimeys voi johtua myös muista syistä. Tuulikalliossa ja Virasojalla tehdään parhaillaan aluesaneerauksia, jossa kaapeloinnit ja valaisinpylväät uusitaan samalla kertaa. Aluesaneerausten yhteydessä lamput myös vaihdetaan ledeihin. Saareksiinmäellä Maijankadulla sen sijaan sähkö ei kulje kaapeleissa Liisankadun katu- ja vesihuoltokorjauksen vuoksi. Yksittäisen saneerauksen myötä myös valaistus uusitaan.

Pekkanen kehottaa ottamaan yhteyttä kaupungin asiakaspalveluun, jos katuvalojen toiminnassa ilmenee häikkää.

Kaupunki on säästänyt katuvalojen yösammutuksilla noin 80 000 euroa vuodessa. Kuuden tunnin valojen himmennyksellä saadaan aikaan sama kustannussäästö.

Pekkasen mielestä vaihesammutus on parempi ratkaisu täyssammutukseen verrattuna.

– Se, ettei kaupunki pimene täysin lainkaan, parantaa kaupunkikuvaa ja yleistä turvallisuutta, Pekkanen perustelee.

Pekkanen odottaa aikaa, kun myös vaihesammutuksesta päästään kokonaan eroon.

– Kun lampputeknologia kehittyy, saadaan käyttöön älykkäät liiketunnistimella toimivat himmennyslaitteet, eikä vaihesammutusta enää tarvita.

Kosken koulun ympäristössä kevyen liikenteen väylällä liiketunnistimilla toimivat himmentimet ovat olleet testikäytössä viime keväästä lähtien. Mitä teknisempiä laitteet ovat, sitä enemmän niissä voi myös ilmetä ongelmia. Toistaiseksi kokemukset ovat olleet positiivisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu