Lappeenrantaan avautui uusi autopesula

Heikki Kemppainen

Lappeenrantaan on avautunut uusi autopesula. Maanantaina Lappeenrannan Prisman pysäköintihalliin, Teollisuuskadun puoleiseen päätyyn, avautui ABC CarWash itsepalvelupesu ja imurointipiste. Pysäköintihallissa on kaksi pesupistettä ja kaksi imurointipaikkaa. Prisma Lappeenrannan infopisteestä voi ostaa pesukoodeja. - Asiakas syöttää pesukoodin sekä käytettävän euromäärän, valitsee pesuvaiheen ja aloittaa auton pesemisen. Koodille ladattua saldoa voi käyttää useammalla pesukerralla, kertoo Etelä-Karjalan Osuuskaupan ABC-toimialapäällikkö Mervi Roiha-Härkönen. Pesuhinnat vaihtelevat pesun keston mukaan, esimerkiksi yhdeksällä eurolla saa 15 minuuttia pesuaikaa. Imurointipoletilla saa aikaa noin kuusi minuuttia ja yhden poletin hinta on 2,50 euroa. Auton voi pestä itse lämpimässä pysäköintihallissa myös talvella.

ABC CarWash itsepalvelupesupiste on suunnitteilla myös Imatran Prisman pysäköintihalliin. Toteutuksen aikataulu tarkentuu Lappeenrannan käyttökokemusten myötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu