Lappeenrannan kaupungintalolle tulee oma joulukalenteri - Kameraseuran kauniita luontokuvia ja lasten tekemiä videoita

Heikki Kemppainen

Joulukalenteri on Lappeenrannan kaupungin ideoima ja Etelä-Karjalan liiton tukema hanke, joka on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Joulukalenteri sijaitsee Lappeenrannan kaupungintalossa, Iso-Kristiinan puoleisen kävelykadun seinustalla.

Joulukalenteri rakennetaan juhlavuoden teeman mukaisesti yhdessä lasten ja nuorten parissa toimivien tahojen kanssa. Kalenterin toivotaan tuottavan yhteisöllisyyttä ja iloa sekä kokijoille että toteuttajille. Jokainen toimija toteuttaa vuorollaan yhden kalenterinäkymän pääsääntöisesti sähköisessä muodossa.

Tallenne on esillä päivän kaupungintalon 1. kerroksen jouluikkunassa 1.12 – 24.12.2017. Kalenterin eri näkymät kuvaavat karjalaisen joulun perinteitä, nykypäivää ja tulevaisuutta. Se on ikkuna karjalaiseen mielenmaisemaan, elämään ja joulunajan viettoon. Esimerkiksi Kameraseuran kauniit luontokuvat ja lasten tekemät videot ja neonvalo-teokset esittelevät eri puolia eteläkarjalaisesta elämästä.

Joulukalenterin tekemiseen osallistuu yli kaksikymmentä eri toimijaa, mm. Unicef, Lappeenrannan Seurakunta, Lappeenrannan alakoulut, Saimaan Nuorisoseurat, Tanssiopisto, kaupunginteatteri, Saimaan Muodostelmaluistelijat, Kuvataidekoulu, Taidekoulu Estradi ja monet muut. Ikkunan somistaa Taito Etelä-Karjala.

Hankkeen koordinoinnista vastaa Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut