Etelä-Karjalan Osuuskauppa lupaa: Jokaisessa toimipaikassa pieni valikoima 5,5 prosentin vahvuisia juomia on myynnissä heti tammikuun 1. päivä

LAKI   Nelosoluet, vahvat lonkerot ja juomasekoitukset tulevat Imatralla ruokakauppojen hyllyille heti alkuvuodesta.

Tähän asti tilavuusprosentiltaan alle 4,7 lonkeroiden alkoholi on lainsäädännöllisistä syistä tehty käymisteitse. Vuoden vaihtuessa kauppojen hyllyiltä löytyvät myös alkuperäiset, ginipohjaiset lonkerot. Mari-Anna Rossi

Mari-Anna Rossi

Alkoholilaki tulee voimaan maaliskuun alusta, mutta osa muutoksista astuu käytäntöön jo 1. tammikuuta. Alkoholilain uudistuksen myötä kaupoissa voidaan alkaa myydä 5,5-prosenttisia alkoholijuomia heti vuodenvaihteen jälkeen.

Imatran K-Citymarketissa ja S-ryhmän ruokakaupoissa liikkeelle lähdetään maltillisesti. K-Citymarketissa pieni valikoima 5,5 prosentin vahvuisia juomia tulee kauppaan tiistaina 2. tammikuuta.

– Valikoima muuttuu nyt aluksi niin vähän, että emme ole raivanneet hyllytilaakaan niille erikseen, sanoo kauppias Marko Tujula

Myös S-Marketeissa ja Prismassa valikoima on aluksi suppeampi.

– Jokaisessa toimipaikassa pieni valikoima 5,5 prosentin vahvuisia juomia on myynnissä heti tammikuun 1. päivä, lupaa Etelä-Karjalan Osuuskaupan marketkaupan johtaja Olli Kurppa

Myös vaatimus juomien valmistuksesta käymisteitse poistuu, joten nelosoluiden ja lonkeroiden lisäksi kauppojen hyllyiltä löytyvät jatkossa myös väkevistä alkoholijuomista valmistetut juomasekoitukset. Toistaiseksi hyllyt eivät tule notkumaan juomasekoituksista.

– Valikoima muuttuu kevään edetessä. Nyt liikkeelle lähdetään suppeammalla valikoimalla, lähinnä lonkeroilla ja nelosoluella, ja todennäköisesti juomasekoituksia otetaan valikoimiin enemmän kevään edetessä, Kurppa selvittää.

Kurpan arvion mukaan hittituotteeksi nousee todennäköisesti Original Long Drink, joka kuuluu Suomen myydyimpiin alkoholijuomiin. Myös Tujula uskoo, että alkoholilain muutos tulee näkymään eniten juuri lonkeron myynnissä. Myös tuontioluiden valikoima tullee laajenemaan lakimuutoksen myötä.

– Jatkossa Suomen markkinoille ei tarvitse enää tehdä laimennettuja versioita oluista, mikä on hyvä juttu. Maku on sitten juuri sellainen, kuin se on alun perin suunniteltukin.

Tujula ja Kurppa pitävät alkoholilain muutosta ehdottomasti positiivisena asiana.

– Toimimme myös pienissä taajamissa ja kesämökkipaikkakunnilla, joten on hyvä, ettei Alkoa tarvitse lähteä metsästämään näiden tuotteiden vuoksi. Toivottavaa olisi, että jollain aikajänteellä myös viinit saataisiin ruokakauppoihin. Tämä on nyt kuitenkin ilman muuta hyvä edistysaskel, Kurppa kiittelee.

Alkoholijuomien hinnat kaupoissa nousevat ensi vuonna noin viisi prosenttia. Olli Kurpan mukaan alkoholiveron korotus ei hinnoissa näy ainakaan heti tammikuun alussa, sillä nykyisellä verokannalla hankittuja juomia on vielä varastoissa suhteellisen paljon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu