Veneiden säilytyskielto omakotitalotontilla ei ole purrut – "Resurssit eivät riitä valvomiseen"

Vene-Hietsussa hallitilaa on kaikkiaan 3000 neliötä. Yrittäjä Ville Hietasen mukaan yli 7,5, metriä pitkiä veneitä on säilytyksessä vain yksittäisiä, suurin osa on 4–6 metriä pitkiä päiväkäyttöön tarkoitettuja veneitä. Mari-Anna Rossi

Mari-Anna Rossi

Vuoden 2016 elokuussa uutisoitiin, että Imatran kaupunki on rajannut yli 7,5-metristen veneiden säilyttämistä omakotitalotonteilla. Isoja veneitä silti näkyy yhä edelleen omakotitalojen pihoissa. Rikkovatko nämä veneenomistajat sääntöjä?

– Rakennusjärjestyksessä on ohjeistettu minkälaiset veneet voidaan säilyttää tonteilla, ei varsinaisesti sitä, millaisia veneitä siellä ei saa säilyttää. Toki asian voi ajatella käänteisesti siten, että jos alle 7,5 metrisiä veneitä saa säilyttää pihoilla, niin sitä suuremmat on kielletty, Imatran kaupungin rakennustarkastaja Ritva Ihalainen muotoilee.

Alun perin kiellon syyksi mainittiin se, että tonttien ahtaus ja isot telttakatokset voivat häiritä naapureita. Tarkastuksia ei ole lähdetty tekemään, mutta Ihalaisen mukaan asiaan puututaan, jos naapuri tekee valituksen, ja veneestä koetaan olevan haittaa naapurille.

– Resurssit eivät riitä valvomiseen, mutta jos valituksia tulee, niin molempia osapuolia kuullaan asiassa. Joskus valituksia tuli siitä, että isot veneet ovat aiheuttaneet naapurille näköesteen tai vene on sijoitettu liian lähelle naapurirakennusta, mutta nyt valituksia ei ole tullut pitkään aikaan, Ihalainen sanoo.

Veneestä ei siis saa aiheutua haittaa, jos sitä säilytetään omakotitalon pihassa. Mikäli haitta todetaan, on vene siirrettävä kohtuullisen ajan kuluessa.

– Rakennusjärjestyksen määräykset on tehty noudatettavaksi. Mutta vene voi olla kaava-alueella pihalla, jos naapurilla ole mitään veneen säilyttämistä vastaan.

Imatralla veneiden säilytyspaikkoja on runsaasti. Veneiden talvisäilytystä tarjoavan Vene-Hietsun yrittäjä Ville Hietasen mukaan Imatran kaupungin rakennusjärjestyksen ohjeistus veneiden säilyttämisestä ei ole tuonut heille lisää asiakkaita.

– Eivätköhän he, jotka aiemmin säilyttivät isoja veneitä pihallaan, säilytä niitä siellä vieläkin, Hietanen veikkaa.

Vene-Hietsussa on veneitä tällä hetkellä talvisäilytyksessä noin 250. Säilytettävien veneiden määrä on Hietasen mukaan pysynyt vuosia samanlaisena, mutta hallitilaa on aiempaa enemmän tyhjillään. Syynä on se, että veneiden koko on pienentynyt. Noin 80 prosenttia säilytykseen tulevista veneistä on 4–6 metriä pitkiä.

– Veneilykulttuuri on muuttunut. Suuret ikäluokat myyvät isoja matkaveneitään, eivätkä nuoremmat enää halua asua veneessä viikkotolkulla, vaan heille riittää päiväkäyttöön sopiva pienempi HT- tai tuulilasivene, Hietanen perustelee.

Kommentoi

Palvelut