Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Anniskeluluvat lähtivät alaikäisen takia Etelä-Karjalassa – Vuosittain anniskelulupa lähtee yli 40 ravintoloitsijalta

Osmo’s Cosmos Barin ovet ovat olleet säpissä Imatralla maanantaista asti.

Seitsemän päivän anniskelulupien evääminen sai alkunsa siitä, kun 1. marraskuuta vuonna 2015 Etelä-Suomen aluehallintoviraston tarkastajat suorittivat yökerhossa normaalin tarkastuskäynnin.

Tarkastajat kysyivät asiakkaiden henkilöllisyystodistuksia, ja kävi ilmi, että baarissa oli yksi 17-vuotias tyttö, jolle oli myyty alkoholia baaritiskiltä.

OC Barin yrittäjät Pete Kiisseli ja Ville Soininen kirjoittavat Facebook-päivityksessään, että OC Bar on aina noudattanut Suomen lakia ja tähdentänyt, ettei alaikäisille tarjoilla alkoholijuomia.

Aluehallintoviraston selvityspyynnön vastineessa yrittäjät kertoivat epäilynsä siitä, että tyttö olisi tullut väärillä henkilöpapereilla sisään.

Yrittäjät veivät asian ensin hallinto-oikeuteen ja lopulta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka määräsi baarin suljettavaksi ajalla 8.1.–15.1.2018. Päätöksestä ei voinut enää valittaa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoisen mukaan seitsemän päivän anniskelulupien menetys on alaikäiselle anniskelusta koituva vakiorangaistus.

Lieventävänä asianhaarana voidaan nähdä se, jos ravintolaan on menty sisään kaverin papereilla, ja asiakas on vedättänyt henkilökuntaa.

Tässä tapauksessa lievennystä rangaistukseen ei annettu, sillä OC Barilla ei ollut selvää näyttöä tai todisteita siitä, että kyseessä olisi ollut väärennetty henkilöllisyystodistus.

– Todiste pitäisi pystyä antamaan esimerkiksi videokamerakuvalla, sanoo ylitarkastaja Markus Leivonen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

KHO:n päätöksen perusteluissa mainitaan, että ravintola ei ole esittänyt mitään selvitystä anniskelutapahtuman yhteydessä tehdystä ikärajavalvonnasta.

– Täysi-ikäisyydestä tulee varmistua anniskelutilanteessa. Ovimiesten ovella tekemä papereiden tarkastus ei ole riittävä tapa varmistua täysi-ikäisyydestä, Leivonen huomauttaa.

Soinisen ja Kiisselin mukaan ruljanssi on tullut maksamaan liikevaihdon menetyksineen OC Barille kymmeniä tuhansia euroja.

He epäilevät, että asia on tullut kalliiksi myös Suomen valtiolle, sillä sitä ovat pyöritelleet useat virkamiehet, sihteerit ja tuomarit.

Lehikoinen ei suoraan osaa sanoa, paljonko kulut kaikkinensa yksittäisen ravintolan tapauksessa tulevat valtiolle maksamaan.

– Hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntikulut eivät ole kuin muutamia satasia. Lähinnä kyse on virkatyön kuluista.