Kinnusen talo näyttää mukavalta. Vanha 110 vuotta rakennus herättää tunteita. Moni haluaisi suojella talon. Harva olisi valmis maksamaan suojelun kustannukset.
Suojelun kannattajat ovat saaneet vahvan toimijan Lappeenrannan kaupungista. Seppo Kinnusen mukaan kaupungin virkamiehet haluavat selvästi suojella rakennuksen ja siinä tilanteessa omistajan oikeudet helposti unohdetaan.
– Suojelun kautta meille omistajille asetetaan sellaiset taloudellisen rasitteet, jotka on mahdotonta toteuttaa. Meidät pistetään selkä seinää vasten. Emme me selviä niistä.
Käytännössä suojelupäätös johtaa lopulta siihen, että kaupunki velvoittaa nykyiset omistajat aloittamaan korjaustoimet. Kinnunen tosin sanoo, että lopullisesti asia päätetään korttelin kaavoituksessa joten valtuutetut viime kädessä vahvistavat asian.
– Sellainen käsitys minulla on. Jos emme toimi, kaupunki voi asettaa meille uhkasakon. Sellainen kommentti meille on myös esitetty, kun olemme käyneet keskusteluja kaupungin kanssa.
Kinnusen talo on kieltämättä hieno ulospäin. Todellisuudessa ulkonäkö pettää ja Kinnusen mukaan talosta teetetty kuntoarvio kertoo kaiken olennaisen talosta.
– Talon tekninen kunto on täysin tiensä päässä. Se vaatii kaiken uusimista. Ja kun yhdestä kohdasta aloitetaan, kaikki pitää tehdä uusiksi. Tekniikan uusimista ei voi tehdä ilman, että rakenteisiin puututaan. Talon ikä näkyy kunnossa.
Käytännössä suojelu tarkoittaisi talon täydellistä remontoimista. Kinnunen toteaa, että se maksaa.
– Me puhumme silloin miljoonista euroista. Kyse on erikoiskohteesta ja se näkyy hinnassa. Kaupungin mukaan vanha on entisöitävä ja korjattava alkuperäisen mukaiseksi. Jokainen kaupunkilainen voi asettua miettimään tilannetta omalle kohdalleen.
Ongelmia aiheuttaa myös talon yhtiömuoto. Kinnunen kertoo, että kyseessä on taloyhtymä, omistajat ovat tavallisia ihmisiä ja kaikkiaan heitä on 18.
– Päätöksissä vaaditaan kaikkien kuulemista. Käytännössä vaaditaan kaikkien yksimielisyyttä.
Kinnunenpalaa taloudellisiin realiteetteihin ja sanoo, että talon omistajilta ei löydy rahaa talon peruskorjaukseen. Talo on pyritty pitämään kunnossa, mutta täydellinen peruskorjaus on täysin toinen juttu.
– Sellainen vaihtoehto on mahdoton. Kyse on liiketalosta ja tuon investoinnin takaisinmaksu kestäisi 50–100 vuotta.
Nyt suunnitelmissa oleva kyseisen korttelin kaavoitus kohtelee Kinnusen mukaan eri osapuolia epäoikeudenmukaisesti.
– Muille alueen toimijoille ollaan kaavoittamassa lisärakennusoikeutta, meille tarjotaan suojelua. Se ei ole oikein.
Kritiikistä huolimatta Kinnunen korostaa sitä, että niin hän kuin muut omistajat eivät halua talon purkamista.
– Suku yksimielisesti toivoo talon säilyvän. Tässä on mukana paljon tunteita. Rakentajiksi me emme kuitenkaan ryhdy. Joku kompromissi asiasta kaupungin kanssa on löydyttävä.
Kinnunen kertoo, että he ovat valmiit myymään talon kaupungille.
– Olemme jo tarjonneet sitä kaupungille. Myynti tai vaihto käy meille. Me haluamme päästä irti siitä.