Muutto peruskorjattuun Lappeenrannan poliisitaloon käynnistyy maanantaina

Poliisitalon aulassa väreinä ovat sininen ja harmaa. Apulaispoliisipäällikkö Marko Nyyssösen mukaan korjauksen valmistuminen helpottaa poliisien työskentelyä. Lari Heikkinen

Lari Heikkinen

Lappeenrannan peruskorjattu poliisitalo otetaan käyttöön keskiviikkona 7.3. Poliisitalon kalustaminen ja varustaminen on parhaillaan käynnissä. Varsinainen muutto alkaa maanantaina.

Juurikaan vanhaa poliisitalossa ei ole jäljellä.

– Aulassa kivilattia on vanhaa, mutta muuten kaikki on uutta. Kun olemme kiertäneet tätä taloa henkilöstön kanssa, he ovat ihmetelleet missä ollaan menossa, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Heli Jämsen-Turkki

Aulassa on viisi palvelupistettä, joista kolme on lupa-asioiden hoitamista ja kaksi rikosilmoituksia varten. Lisäksi aulasta löytyy infopiste, josta voi noutaa asiakirjoja.

Kuulusteluhuoneita peruskorjatusta poliisitalosta löytyy neljä.

Talon suunnittelu perustuu poliisihallinnon toimitilaratkaisuja linjaavaan valtakunnalliseen konseptiin.

Konseptin mukaisesta suunnittelusta poliisitalossa kielii muun muassa värimaailma, jossa pääväreinä ovat sininen ja harmaa.

– Konseptia on jouduttu soveltamaan, koska ulkoseinät asettavat rajoitteita. Tilatyypit ja tilat löytvät, mutta koot voivat vaihdella konseptista, kertoo apulaispoliisipäällikkö Marko Nyyssönen

Konseptissa painotetaan myös yksityistyyttä, jonka vuoksi muun muassa palvelupisteet ovat huoneissa.

– Ennen työntekijät pääsivät minne vain, mutta nyt työntekijöiden kulkeminen on rajattu tehtävien mukaan, Jämsen-Turkki kertoo.

Peruskorjattu poliisitalo on rakennettu vanhan poliisitalon paikalle. Aikaisempi rakennus purettiin vuonna 2016 lähes kokonaan, kun sen todettiin aiheuttavan henkilöstölle sisäilmaongelmia.

Rakennuksen runkona toimii terveeksi todetut vanhat betonirakenteet.

Korjatun rakennuksen seiniin on asennettu anturit, jotka mittaavat kosteutta. Lisäksi talossa mitataan muun muassa hiilidioksidin määrää.

Peruskorjauksen kustannusarvio ilman arvolisänveroa on 14,9 miljoonaa euroa. Nyyssösen mukaan uuden poliisitalon rakentaminen olisi kustantanut kutakuinkin saman verran.

Nyyssösen mukaan peruskorjauksen valmistuminen helpottaa poliisien työskentelyä, kun suurin osa poliisin tiloista löytyy Lappeenrannasta.

– Tilojen kanssa on jouduttu tekemään kompromisseja ja ne ovat olleet hajallaan. Partiot ja tutkijat ovat joutuneet ajamaan Imatralle kiinniottotiloihin, nyt työaikaa säästyy. Tämä helpottaa päivittäistä toimintaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu