Pikkupojat paiskasivat kovan lumikokkareen kohti Oliver-vauvaa – "Mikäli se olisi ollut vahinko, he olisivat huutaneet perään"

Oliver ja Sinna Martikainen olivat muskarimatkalla, kun painava lumikokkare tippui pulkan eteen. Lari Heikkinen

Lari Heikkinen

Sinna Martikainen ja yhdeksän kuun ikäinen Oliver kohtasivat tiistaina ikävän tapahtuman.

– Kävimme muskarissa ja matkasimme pulkalla, Martikainen kertoo.

Tilanteessa olisi voinut käydä tosi pahasti pieneen, jos kokkare olisi osunut.

Yhtäkkiä aivan pulkan eteen paiskautui Lauritsalassa sijaitsevalla Karjalantiellä lumikokkare ylhäältä sijaitsevalta mäeltä.

– Kokkare paiskautui ihan etuosan viereen kovasti, kun se tuli ylhäältä päin. Se hajosi ja siitä olisi voinut lentää paloja, mutta ei onneksi lentänyt.

– Säikähdimme tapausta kovasti, Oliver säpsähti tilanteessa.

Sinna näki kahden, ala-asteikäisen pienen pojan kurkistelevan kaiteen takaa.

– Jatkoimme matkaa pois ”tulilinjalta” ja soitin sitten hätäkeskukseen. Tilanne oli nopea, en kerennyt saamaan tuntomerkkejä.

Poliisit tulivat paikalle ja kävivät katsomassa, josko pojat olisivat löytyneet.

Äiti Sinna uskoo, että kokkareen pudotus oli kohdistettu Oliveriin.

– Tiellä ei liikkunut autoja. Mikäli se olisi ollut vahinko, he olisivat varmaan huutaneet perään ja pahoitelleet.

– Tilanteessa olisi voinut käydä tosi pahasti pieneen, jos kokkare olisi osunut.

Onni onnettomuudessa tällä kertaa oli loskainen keli, joka sai kaksikon liikkumaan normaalia hiljaisemmin.

Martikaisen mukaan tapaus ei ole ainoa laatuaan Lauritsalassa.

– Tämän vuoden puolella on ollut tapauksia, joissa autoja on heitelty lumipalloilla samoilla paikoilla. Menee yli jos tällaisia tapauksia alkaa olla, hän viittaa pulkan eteen paiskautuneeseen kokkareeseen.

Oliver on äidin sanojen mukaan mennyt jo eteenpäin tapahtuneesta, mutta Sinna itse kertoo olleensa vihainen tapahtuman sattuessa.

– Kun miettii tapahtunutta, niin pistää vihaksi, että tällaista voi tapahtua. Se jäi pyörimään mieleen itselle, että mitä olisi voinut tapahtua.

Tapahtuma on vaikuttanut liikkumiseen viime päivinä.

– Toivoisi että saisi liikkua turvallisesti, kuten tähän mennessä on ollut. Olemme miettineet reittivalintaa uusiksi.

Martikainen toivoo, että vanhemmat puhuisivat lapsilleen tällaisten tilanteiden vaarallisuudesta.

– Jos lapsille puhuttaisiin tällaisista, lapsella voisi olla rohkeutta olla menemättä mukaan ja sanoa ei. Muutkin voisivat silloin tajuta, ettei semmoinen kannata. Harvoin lapset tekevät yksinään, vaan aina on vähintään kaksi tekijää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu