Talvisodan päättymisen muistohetki perjantaina Helsingin tuomiokirkossa ja Senaatintorin kahvit perutaan koronavirustilanteen vuoksi.
Talvisodan päättymisestä on kulunut perjantaina 13. maaliskuuta tasan 80 vuotta. Sodan päättymisen vuosipäivän kunniaksi Helsingin tuomiokirkossa yleisölle tarkoitettu avoin valtakunnallinen muistohetki perutaan koronavirustilanteen vuoksi, tiedottaa valtioneuvoston viestintäosasto.
Samoin perutaan Senaatintorilla pidettäväksi suunniteltu muistopäivän kahvitilaisuus yleisölle.
Hallitus suositteli torstaina, että valtion järjestämät isot seminaarit ja tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka.
Luterilaisten, ortodoksisten ja katolisten kirkkojen kirkonkelloja kuitenkin soitetaan muistopäivänä koko maassa viiden minuutin ajan kello 10.55–11.
Kellojen soitolla muistetaan hetkeä, jolloin sota päättyi. Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauhansopimus astui voimaan 13.3.1940 kello 11.
Kirkonkellojen soidessa Helsingin tuomiokirkon portaille sytytetään 105 kynttilää – yksi marraskuun 30. päivä 1939 alkaneen sodan jokaiselle päivälle.
Ympäri maata sytytetään kynttilöitä sankarihaudoilla ja talvisodan muistomerkeillä.
Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta koko maassa. Liput nostetaan salkoon aamulla kahdeksalta ja lasketaan auringon laskiessa. Kaikki valtion virastot ja laitokset liputtavat muistopäivän kunniaksi.