Päätökset jäähallista ja sisäliikuntahallista siirtyvät koronan takia

Havainnekuvassa sisäliikuntahalli lämmitettävän tekonurmen vieressä. Aihio Arkkitehdit Oy

toimitus

Lappeenrannan jääareenan tulevaisuutta ja sisäliikuntahallia koskevan päätöksenteon aikatauluun tulee muutoksia koronavirustilanteen vuoksi, kaupunki tiedotti keskiviikkona.

Jääareenan tulevaisuutta ja uutta sisäliikuntahallia koskeva valmistelu ja loppuraporttien tekeminen ovat valmistumassa huhtikuun alkupuolella. Työhön sisältyivät myös Liiga-SaiPa Oy:n kanssa käydyt alustavat neuvottelut koskien SaiPan rahoitusta monitoimiareenaan.

Tavoitteena on ollut, että kaupunginvaltuusto tekisi päätökset hallihankkeista huhtikuun kokouksessaan. Kaupunginhallituksen ja kaupungin toimitilatoimikunnan puheenjohtaja Risto Kakkolan mukaan koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on nyt kuitenkin muuttanut aikataulua päätöksenteon osalta.

– Hallihankkeisiin liittyvää päätöksentekoa on päätetty nyt siirtää myöhempään ajankohtaan. Aikataulu tarkentuu sen mukaan, miten koronavirustilanne Suomessa muuttuu ja miten sen jälkeen talouden arvioidaan olevan tarvittavan kestävällä ja ennakoitavalla pohjalla, jotta päätöksenteko hallihankkeista on mahdollista.

Projektijohtaja Ilkka Oksman kertoo, että kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti valmistelu jääareenan osalta on koskenut kolmea vaihtoehtoa: uusi monitoimiareena Kisapuistoon tai keskustan alueelle Lappeenkadulle tai nykyisen jäähallin peruskorjaus.

– Tilanteesta ja päätöksenteon aikataulusta huolimatta Kisapuiston nykyisessä jäähallissa tehdään kesän aikana normaaleja vuosikorjaus- sekä huoltotöitä ja varmistetaan, että halli edelleen on turvallisessa käyttökunnossa.

Sisäliikuntahallihanke olisi kaupungin uusi liikuntatilainvestointi. Uutta hallia on ehdotettu sijoitettavaksi ammattikoulun lämmitettävän jalkapallokentän viereen niin, että jalkapallokenttää siirrettäisiin noin 50 metriä nykyiseltä paikaltaan itään.

– Lämmitettävä jalkapallokenttä on peruskorjauksen tarpeessa ja sen yhteydessä kenttä samalla myös siirrettäisiin uuteen sijaintipaikkaan, mikäli sisäliikuntahalli päätettäisiin alueelle sijoittaa. Kentän peruskorjaus on lähitulevaisuudessa tehtävä joka tapauksessa, Oksman selvittää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu