Lappeenrannan kaupunki on aloittanut koko organisaatiota koskevat yhteistoimintaneuvottelut

Kuvituskuva. Arkisto/Laura Mykkänen

toimitus

Koronavirustilanteesta johtuvat poikkeusolot ovat aiheuttaneet merkittäviä muutoksia Lappeenrannan kaupungin palvelutuotantoon.

Poikkeusoloista johtuvien muutosten vuoksi Lappeenrannan kaupunginhallitus on 23.3.2020 päättänyt käynnistää koko kaupunkiorganisaatiota koskevan yhteistoimintamenettelyn, kaupunki kertoo tiedotteella.

Lappeenrannan kaupunki on jättänyt asiaa koskevan neuvottelualoitteen henkilöstöjärjestöille 24.3. Neuvottelut käynnistyvät 30.3. alkavalla viikolla. Kaupunginhallitus saa asiasta tilannekatsauksen kokouksessaan 30.3.

Koronavirustilanteesta aiheutuvilla poikkeusoloilla on sekä välittömiä että pitkän aikajänteen toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia. Henkilöstöjohtaja Päivi Savilammen mukaan Lappeenrannan kaupungin toiminta on hyvin henkilöstöintensiivistä toimintaa, minkä vuoksi tilanteesta aiheutuu väistämättä myös henkilöstövaikutuksia.

– Kaupungin organisaatiossa on hyvin monentyyppistä toimintaa. Suomen hallituksen toteuttamat toimenpiteet vaikuttavat näihin toimintoihin eri tavoin. Osa kaupungin toiminnoista on sellaisia, joita ei voi keskeyttää. Osa toiminnoista jatkuu mukautettuna ja osa on jo suljettu kokonaan.

Kaupunki on työnantajana halunnut toimia asiassa ennakoiden, Lappeenranta-sopimuksen hengessä niin, että kaupungin koko henkilöstöä kohdellaan mahdollisimman tasapuolisesti, kaupunki tähdentää tiedotteessaan.

Savilammen mukaan Lappeenrannan kaupunki tekee työnantajana kaikkensa sen eteen, että tilanteesta henkilöstölle aiheutuvat seuraamukset voitaisiin minimoida.

– Kaupungin henkilöstöpalvelut pohtivat myös keinoja työyhteisöjen henkisen tuen lisäämiseksi tässä äärimmäisen hankalassa ja poikkeuksellisessa tilanteessa.

Maanantaina 30.3. alkavissa neuvotteluissa lähdetään yhdessä ja yhteisymmärryksessä kaupungin eri toimialojen sekä henkilöstön edustajien kanssa pohtimaan, mitä asiassa on mahdollista tehdä.

Neuvottelut alkavat neuvotteluprosessista sopimisella. Mahdollisista työnantajapoliittisista toimenpiteistä päätetään neuvottelujen jälkeen.

Oman haasteensa tilanteeseen tuo neuvottelujen tekninen toteutus, koska isoja kokouksia ei tällä hetkellä saa järjestää.

Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimi, kirjastot ja museot on jo suljettu hallituksen linjausten mukaisesti. Myös näiden toimintojen osalta kaupunki neuvottelee erikseen vastuualueiden työntekijöitä edustavien henkilöstöjärjestöjen kanssa.

Lappeenrannan kaupunginteatterin ja kaupunginorkesterin kanssa kaupunki käy erilliset yhteistoimintaneuvottelut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää