Hus alkaa rekrytoida terveydenhuollon opiskelijoita koronaviruksen vuoksi

toimitus

Koronavirustilanteen vuoksi Hus etsii sijaisuuksiin opintojensa viime vaiheessa olevia terveydenhuollon opiskelijoita. Haussa on sairaanhoitajaksi, bioanalyytikoksi ja röntgenhoitajaksi opiskelevia, jotka ovat suorittaneet vähintään kaksi kolmasosaa tutkinnostaan, kerrotaan tiedotteessa.

Sijaisuuksia on eri yksiköissä ja erilaisissa tehtävissä. Työ voi olla sekä tavallisten että koronavirukseen sairastuneiden potilaiden hoitoa. Sijaiset perehdytetään kaikkiin tehtäviin. Sijaisiksi palkattavien tutkinnoistaan vähintään kahden kolmasosan suorittaminen vastaa 140:tä opintopistettä. Hus ilmoittaa huomioivansa, että kevään suoritukset ovat kesken, joten opintopistemäärät eivät ole sen vuoksi välttämättä reaaliaikaisia.

– Toivomme, että suoritettuna olisi 180 opintopistettä, mutta vallitsevan tilanteen takia katsomme nämä yksilöllisesti, tiedotteessa sanotaan.

Sairaanhoitajan, laboratoriohoitajan tai röntgenhoitajan sijaisuudessa tehty pandemiatyö katsotaan osaksi tutkinnon kliinistä harjoittelua ammattikorkeakoulun hyväksymällä tavalla. Sijaisuudessa tehtävään työhön sisältyy ohjausta ja osaamisen arviointi kirjataan työtodistukseen, kerrotaan tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu