Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on huolissaan varhaiskasvatusalalla työskentelevien jäsentensä työturvallisuudesta koronaviruspandemian aikana. Jäsenistöltä on kantautunut liittoon viestejä, joiden mukaan joissakin kunnissa joko harkitaan tai on jo ryhdytty toimiin päivähoidon yksiköiden toiminnan keskittämiseksi yhteen suurempaan yksikköön.
Tiedotteen mukaan ryhmien yhdistäminen luo valtavan määrän uusia lähikontakteja ja siten mahdollisuuksia tartuttaa koronavirus niin hoidossa oleville lapsille kuin heitä hoitavalle henkilökunnallekin. Tartuntaketjut luonnollisesti jatkavat matkaansa päiväkotien ulkopuolelle lasten ja heidän perheenjäsentensä sekä henkilökunnan mukana.
Erityisen vahingolliseksi tilanteesta tekee tiedotteen mukaan se, että suuri osa varhaiskasvatukseen osallistuvista lapsista tulee perheistä, joissa toinen tai molemmat vanhemmista työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla. Varhaiskasvatustyössä ei ole mahdollista välttää lähikontaktia, ja kosketus- ja pisaratartunnan mahdollisuudet ovat huomattavan suuret.
– Tilanteemme olisi katastrofaalinen, jos näissä elintärkeissä ammateissa toimivat sairastuisivat koronavirukseen lastensa kautta, vaikka he omissa töissään siltä onnistuisivatkin välttymään. Yhtä lailla vahingollista yhteiskunnallemme olisi se, että lukuisat varhaiskasvatuksessa työskentelevät sairastuisivat koronavirukseen yksiköiden yhdistämisen ja työntekijöiden puutteellisen suojaamisen johdosta, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine toteaa tiedotteessa.
Esimerkiksi Saksassa viranomaiset ovat kieltäneet eri päivähoidon yksiköiden yhdistämiset juuri suuremman tartuntojen leviämisriskin johdosta, sanotaan tiedotteessa. JHL on lähettänyt sosiaali- ja terveysministeriön työ- ja tasa-arvo-osaston osastopäällikkö Raimo Antilalle sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salmiselle kirjeen, jossa liitto vaatii päivähoidon yksiköiden toiminnan keskittämisestä selkeän linjauksen.
– On äärimmäisen tärkeää, että yksiköt pidetään mahdollisimman pieninä ja että työnantajat huolehtivat työntekijöiden suojaamisesta pisara- ja kosketustartunnoilta. Myös työntekijöiden suojaamisessa, kuten maskien saatavuudessa, on monilla työpaikoilla ilmennyt puutteita, JHL:n työympäristötoimitsija Merja Hyvärinen muistuttaa tiedotteessa.