Tarjolla mansikkamenu samppanjan kera – Upseerikerhon ruokalista laitettiin uusiksi

RUOKA   Millainen oli Majuri Majewskin johtajille tarjoama menu Muurmannin radan lähellä vuonna 1942?

Ravintolapäällikkö Elina Pasanen ja Hannu Hyppönen kertoivat viikolla jalkaväenkenraalin Adolf Ehrnroothin ja vaimonsa Karin Ehrnroothin lauantaisesta ruokaperinteestä. Ari Toivonen

ari.toivonen@media.fi

Haluaisitko syödä päivällisen kuten jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth söi lauantaisin yhdessä vaimonsa kreivitär Karin Ehrnroothin kanssa?

Tulevana kesänä se on mahdollista, sillä kyseinen menu on kesäkuun alusta Lappeenrannan upseerikerhon uudella ruokalistalla.

Lappeenrannan upseerikerhoyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Hyppönen kertoo, että hän oli asiasta yhteydessä Ehrnroothin pojan Hans Adolf Ehrnroothin kanssa.

Hyppönen kertoo keskustelussa selvinneen kuinka aviopari vietti yhteistä laatuaikaa päivällisen muodossa.

Kyseisessä keskustelussa tuli esille aihe yhdelle annokselle, jota upseerikerhon ravintolapäällikkö Elina Pasanen valottaa.

Ehkä yllättävää, tuo menu kokonaisuudessaan on hyvin yksinkertainen.

– He söivät päivällisen kahdestaan. Lapset olivat syöneet jo aiemmin. Päivälliseksi oli tartar-pihvi ja sen kanssa molemmat joivat pullollisen olutta sekä lasillisen akvaviittia. Päivällisen jälkeen he joivat vielä yhden oluen puoliksi. Ruoka tehdään kreivittären omalla reseptiikalla ja se tulee listalle Jalkaväenkenraalin ja kreivittären tartarmenu -nimellä.

Pasasen mukaan annos tulee listalle alkuruokana, mutta se voidaan tehdä myös pääruokakoossa.

– Jos se tilataan alkuruokana, siihen voidaan totta kai yhdistää pääruoka ja jälkiruoka.

Pasanen selvittää yhdessä Hyppösen kanssa myös toista mielenkiintoista annosta. Sen aihe on saatu juuri ennen Muurmannin radalle vuonna 1942 tehtyä iskua tarjoillusta menusta.

Pasasen mukaan kyseinen annos vaatii vielä kypsyttelyä.

– Ennen hyökkäystä osaston johtaja majuri Arnold Majewski tarjosi johtajille aterian. Alkuruokana oli piiraita, munavoita ja Karhuviinaa. Pääruokana tarjoiltiin hirvipaistia ja puolukkasurvosta yhdessä punaviinin kanssa. Jälkiruokana oli hedelmiä, kahvia ja konjakkia. Annoksen lopullinen muoto selviää toukokuun aikana, samoin kuin listan lopullinen koostumus.

Vuoden alussa kerhoravintolasta á la carte -ravintolaksi muuttuneen upseerikerhon ruokalista eroaa monen muun ravintolan vastaavasta. Pasanen sanoo, että heillä jokaisella menulla oma tarinansa.

– Tämä on uniikki paikka ja ruokalista on uniikki. Myös uudessa ruokalistassa tarinat ovat mukana.

Asiakkaat ovat Pasasen mukaan ottaneet valitun linjan hyvin vastaan.

– On ilahduttavaa, että ihmiset haluavat kuulla menuun liittyvän tarinan. Sitä kysytään ja henkilökunta tietää, mistä lähtökohdasta annosta on lähdetty tekemään.

Uudella listalla huomioidaan kesä.

Pasanen toteaa, että he haluavat käyttää kesäsesongin raaka-aineita historiaa unohtamatta.

– Esimerkkinä listalta voisi ottaa viiden ruokalajin mansikkamenun, jossa alkuruokana on jokirapumansikkasalaatti, pääruokana, savustettua lohta ja mansikkaa ja jälkiruokana mansikkapiirakkaa ja sorbeeta. Sitä todennäköisesti on saatavissa noin kahden viikon ajan ja se tarjoillaan luonnollisesti samppanjan kanssa.

Pasaselle uuden listan suunnittelu on vapauttavaa. Hän sanoo, että se on vaihe, jossa on mahdollista käyttää mielikuvitusta ja omaa ajattelua ja ottaa esimerkiksi Ranskan.

– Siellä tykätään leikitellä. Halutaan rikkoa jäätä ja tehdä asioita eri tavalla, hän kuvailee.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut