Suomi nousi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien turvaajana jo top 5:een – Ruotsi ja Hollanti jäävät selvästi jälkeen

Jari Pietiläinen

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen eurooppalainen kattojärjestö ILGA-Eurooppa on julkaissut seitsemännen vuosiraporttinsa sekä sateenkaarikartan 49 Euroopan maan ihmisoikeustilanteesta.

Raportissa vertaillaan, miten eri Euroopan valtioiden lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa kohdellaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.

Suomi sijoittui vertailussa viidennelle sijalle ja Suomessa toteutuu 73 prosenttia ILGA-Euroopan edellyttämistä toimista lhbti-ihmisten ihmisoikeuksien takaamiseksi.

Edellisvuonna Suomi oli seitsemännellä sijalla ja prosenttiluku oli 68. Malta (91 prosenttia) on jo kolmatta vuotta peräkkäin vertailun kärjessä. Myös Norja (78 prosenttia) ja Belgia (68 prosenttia) sijoittuivat Suomea paremmin.

Sen sijaan liberaaleina maina yleisesti pidetyt Ruotsi ja Hollanti jäävät selvästi Suomen taakse.

ILGA-Eurooppa ilmaisi raportin julkaisun yhteydessä huolensa ihmisoikeuskehityksen hidastumisesta Euroopassa. Järjestön toiminnanjohtaja Evelyne Paradis muistutti, ettei saa tuudittautua ajatukseen, että yhdenvertaisuus olisi toteutunut. Paradisin mlelestä vuosikymmenten saavutukset ovat vaakalaudalla, jos populismi ja nationalismi saavat edelleen lisää jalansijaa Euroopassa.

Suomen sijoitusta alentaatranslaki ja intersukupuolisille vauvoille tehtävät kosmeettiset leikkaukset. ILGA-Eurooppa suositteleekin Suomelle translain kokonaisuudistusta, intersukupuolisten kosmeettisen kirurgian kieltämistä ja kokonaisvaltaisen lhbti-politiikkaohjelman laatimista.

– Suomi on parantanut sijoitustaan Euroopan sateenkaarirankingissa askel askeleelta mutta parannettavaa on edelleen lähes jokaisella osa-alueella. Erillisellä, riittävästi resursoidulla lhbtiq-toimintaohjelmalla voitaisiin tehdä tavoitteellista oikeuksien parantamista ja ottaa kerralla harppaus kohti 100 prosenttia, Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo sanoo.

Tarjamon mukaan Suomi voisi ottaa oppia Maltalta.

– Siellä sukupuolen juridinen vahvistaminen perustuu itsemääräämisoikeuteen ja intersukupuolisten lasten kehollinen koskemattomuus toteutuu. Myös niin kutsuttu eheytystoiminta on lailla kielletty, Tarjamo muistuttaa.

Sateenkaarikartan ja -indeksin tiedot perustuvat ILGA-Euroopan jäsenjärjestöjen ilmoittamiin tietoihin lainsäädännöistä ja viranomaiskäytänteistä. Seta esittelee Suomen sijoitusta keskiviikkona kansainvälisenä homo-, bi- ja transfobian vastaisen IDAHOT-päivän seminaarissa kello 9.30–11.30 Eurooppasalissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu