Lappeenrannassa on tarjolla runsaasti tekemistä juhannuksena

Perinteinen juhannuskokko sytytetään Lappeenrannan Myllysaaren edustalla juhannusaattona 22.6.2018 klo 21.

Kokon järjestämisestä vastaavat perinteisesti Kaukaan Laulumiehet ry sekä Lappeenrannan kaupunki. Myllysaaren juhannuskokko on tärkeä perinne kaupunkilaisille. Sen on todistanut aikaisempien vuosien tuhatpäinen yleisö. Myllysaareen tullaan nauttimaan juhannuskokon lisäksi upeista järvimaisemista ja rantavesistä.

Kaukaan Laulumiehet ovat vastanneet Myllysaaren juhannuskokosta jo yli kymmenenä juhannuksena. Arkistolähteiden mukaan juhannuskokosta on saanut nauttia Myllysaaressa ensimmäisen kerran kuitenkin jo vuonna 1956.

Myös Hiekkalinna on avoinna juhannusaattona ja -päivänäkin klo 10–21.

Hiekkalinnan alue tarjoaa tekemistä koko perheelle. Hiekkaveistosten ohella alueella on kahvila ja jäätelökioski sekä huvilaitteita, kuten pomppulinna, karuselli ja pikkujuna.

Alueella sijaitsee myös kaupungin matkailuneuvonnan infopiste, josta voi vuokrata pyöriä, kanootteja, kajakkeja, SUP-lautoja ja soutuveneen. Infopiste on avoinna juhannuksenakin klo 10–18.

Kulttuuri- ja tapahtumakeskus Kehruuhuone puolestaan tarjoaa juhannusaaton juhlassaan klo 11–16 leppeää tunnelmaa koko perheelle. Kaikille avoimessa, vapaan pääsyn tapahtumassa on tarjolla ruokaa, tekemistä ja näkemistä niin lapsille kuin vanhemmillekin. Luvassa on juhannuksen taikapolku, kantelemusiikkia, perinneleikkejä sekä kansan- ja juhannustansseja.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut