Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Imatran kokoomus ilmaisee "syvän huolensa" Eksoten taloustilanteesta: "Vaarantaa kaikkien Etelä-Karjalan kuntien talouden"

Imatran kokoomus ilmaisee syvän huolensa Eksoten talouden alijäämästä ja taloudellisesta kehityksestä viimeisen vuoden aikana.

Imatran kokoomus toteaa syyskokouksensa julkilausumassa, että Eksote on kehittänyt aktiivisesti uusia palveluita ja toimintamalleja ollen monelta osalta koko Suomen soteuudistuksen edellekävijä.

– Osa toimialueista on tehnyt erittäin hyvää työtä niin laadun kuin kustannustenkin suhteen. Kokonaiskustannukset ovat kuitenkin nousseet merkittävästi sovittua enemmän, eikä seuraaville vuosille ole tilanne korjaantumassa. Eksoten suunniteltua merkittävästi suurempi kustannusten nousu tänä vuonna ja tulevina vuosina vaarantaa kaikkien Etelä-Karjalan kuntien talouden.

Julkilausumassa todetaan, että Imatralla ja koko Etelä-Karjalassa Eksoten maksuosuuden kasvu on kestämätöntä ja sillä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia sekä palveluihin että investointeihin.

– Imatralla saatavilla olevien sosiaali- ja terveyspalveluiden määrä on jo vähentynyt ja vähenee jatkossa edelleen, mutta maksuosuus kasvaa tästä huolimatta merkittävästi. Imatran kokoomuksen tarkoituksena on tehdä laajalla rintamalla poliittista yhteistyötä Eksoten eri jäsenkuntien kanssa Eksoten talouden suunnan muuttamiseksi.

Lisäksi Imatran kokoomus painottaa yrittäjyyden ja elinvoimaisuuden sekä Imatran keskustan kehittämisen tärkeyttä tekemällä politiikkaa, joka varmistaa yritysten toimintaedellytyksiä etelä-karjalassa ja Imatralla.

– Imatran kokoomus ottaa tavoitteeksi kuulla eri toimijoiden kehittämisideoita elinvoimaisuuden lisäämiseksi ja pyrkiä viemään niitä päätöksentekoon ja sitä kautta käytäntöön. Imatra elää yrittäjyydestä.