Arman Alizad: Näissa ammateissa työntekijöille pitäisi maksaa niin paljon palkkaa kuin he haluavat

Arman Alizad kuvasi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella Hyvinkäällä Arman Pohjantähden alla -sarjansa kolmatta tuotantokautta, jossa tarkastellaan yhteiskuntaa kymmenen eri ammatin kautta. Palomiehet Jussi Sintonen ja Ville Lindroth esittelivät Alizadille maanantaina ambulanssin varustusta. Mia Lagström

Toni Tervo

Arman Alizadseisoi keskellä liekehtivää omakotitaloa ja mietti, että mihinköhän sitä on taas ryhdytty. Vaikka päällä oli palomiehen suojavarusteet, tunne oli melkoinen.

–Se oli ihan älytöntä. Vaikka sinulla on ne suojavaatteet päällä, eivät ne suojaa kaikelta. Siellä oltiin tuhat asteisessa saunassa. Lohikäärmeen kidassa kun liekit paloivat vaan ympärillä. Se oli ihan kipein stondis ikinä ja sai liikkeelle melkoiset adrenaliinit.

Kohtaus onosa Arman Pohjantähden alla -ohjelman uutta kautta, joka alkaa 10. huhtikuuta. Aiemminkin suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin ja kipupisteisiin pureutunut ohjelma lähtee tällä kaudella vieläkin pintaa syvemmälle.

Alizad tullaan näkemään oppipoikana 10 eri ammatissa, joita yhteiskunnassamme aliarvostetaan tai pidetään itsestäänselvyyksinä.

–Sellaisia ammatteja, joista aina ensimmäisenä leikataan, kun ne eivät tee välittömästi tulosta. Vaikka oikeasti ne tekevät sen isoimman tuloksen. Sellaisia kuten vaikkapa kätilöt, hoitajat tai päiväkodin opettajat, Alizad selittää.

Alizadin mukaan ohjelman on tarkoitus tuoda näiden ammattien arjelle enemmän arvostusta ja tarjota suomalaisille hiukan perspektiiviä.

–Kuinka moni oikeasti miettii kaupasta maitoa ostaessaan, että mitä kaikkea sen eteen on tehty. Tai kun käymme vessassa, että ei se paska sieltä pöntöstä katoa mystisesti ilmaan. Kun sä sanot sille moi moi, joku toisessa päässä sanoo sille hyvää päivää.

–Se, että kahlaat paskassa, laittaa ajattelemaan asioita eri tavalla. Näiden kokemusten jälkeen en katso sitä maitotölkkiä tai paloautoa enää samalla lailla.

Mielenpainuvimpiahetkiä juontajalle oli omakotitalopalon lisäksi työskentely maatilalla.

–Maatilalla keinosiemensin lehmän, jonka nimi oli Moneypenny. Oli hieno tunne olla käsi Moneypennyn perseessä ja ajatella, että James Bond yritti päästä tähän tilanteeseen monta vuotta, mutta ei onnistunut. Mä olen Suomen James Bond, Alizad heittää.

–Ja ennen kuin kukaan ehtii kommentoida, sitä lehmää ei keinosiemennetä perän kautta. Sieltä kokeillaan onko se kiimassa. Piti täsmentää tuo tai joku tulee huutelemaan, että Arman on vähän väärässä reiässä.

Alizadin mielestä on käsittämätöntä, kuinka tietyt ammatit nousevat aina esille juhlapuheissa, mutta vaalien jälkeen tilanne unohdetaan täysin ja mitään ei tapahdu.

–Esimeriksi kätilöiden kanssa tuli sellainen olo, että heille pitäisi maksaa mitä he ikinä haluavat. Olin siellä neljä päivää ja se on ihan käsittämätön duuni. Heillä on ihan älytön vastuu. Jos mokaat, niin vauva voi pahimmillaan kuolla tai vammautua.

Kotimaan asioitapuidessaan Arman ei ole kuitenkaan unohtanut maailmaa. Hän kuvaa parhaillaan Arman ja Viimeinen Ristiretki -ohjelman uutta kautta ja on pian lähdössä Grönlantin tutustumaan inuiittien kulttuuriin.

–Menemme muun muassa metsästämään. Saa nähdä saadaanko mitä saalista. Siellä kaikki mikä liikkuu on kuitenkin ruokaa. On se sitten kalaa, hylkeitä tai haita.

Tämä juttu julkaistu ensimmäisen kerran 10.4.2018 IltamakasiinissaJulkaisemme uuden vuoden kunniaksi kuluneen vuoden luetuimpia juttuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu