Yksi Jaana Kinnusen suunnitelmista toteutui joulumarkkinoiden merkeissä.
Pienen porukan voimin syntyneen tapahtuman suosio yllätti talon omistajan. Hän kertoo päivän olleen väsyttävä, mutta palkitseva.
– Tuntui hyvältä, että ihmiset olivat tyytyväisiä. Tunnelma oli kävijöiden ja myyjien mukaan ainutlaatuinen. Kovin moni toivoo, että tapahtumia tulisi lisää.
Jatkoa onkin luvassa. Tapahtumien järjestäminen talon sisäpihalla oli Kinnusen toiveissa jo siinä vaiheessa, kun hän vasta suunnitteli talon ostamista.
Entisenä kuorolaulajana Kinnusen suunnitelmissa on koota yhteen Pauli Helkiön johtaman Lappeenrannan nuorisokuoron jäseniä 70-luvulta ja esiintyä yhdessä lapsikuoron kanssa.
Tarkoituksena on esittää 45 vuotta sitten Lappeenrannan 325-vuotisjuhlassa kantaesityksensä saanut ”Huomenna tämä kaupunki on meidän”.
Kuoroesityksen ympärille on suunnitteilla oheisohjelmaa, kuten sisäpihalle päättyvä kulkue ja pidot.
– Suunnitelmat ovat vielä aluillaan ja päivääkään ei ole lyöty lukkoon, mutta tätä kohti kuljetaan. Piha olisi hieno paikka pitää tapahtumia.
Turussa asuvalla Kinnusella on apunaan lappeenrantalaisia ystäviä, joita hän nimittää ”puuhanaisiksi”.
Joulumarkkinoiden järjestämisessäkin mukana olleet naiset ovat nyt perustaneet talon tueksi kannatusyhdistys Meijän Pihan.
Kinnunen ymmärtää monen olevan kiinnostunut talon historiasta ja kunnostamisesta. Ihmiset, joille talo on ollut tärkeä, ovat tulleet kiittelemään sen saamasta uudesta elämästä.
Talossa on 13 huoneistoa, joista noin puolet on asuinkäytössä. Suurin osa on hiljattain kunnostettu.
Elokuussa 2018 Kinnunen järjesti muisteluillan, jonne kutsui talon entisiä asukkaita.
Paikalla olleet kymmenisen henkilöä kertoivat elämästä talossa vuosikymmenten ajalta. Muistelukierroksen tarinat nauhoitettiin ja tallennettiin museon kokoelmiin.
– Mies, joka oli asunut talossa 1940- ja 1950-luvulla pääsi käymään lapsuudenkodissaan, jossa asuu nyt nuori pariskunta. Asunnossa oli vielä vanhoja kaappeja ja kaakeliuuni.
Eräs nainen taas muisteli mummolavierailujaan 70-luvulla, jonka ajalta käytävän vessassa oli tallella jopa vanhoja julisteita.
Joulumarkkinoilla Kinnunen esitteli talon historiaa ja vintiltä löytyneitä esineitä ja asiakirjoja.
Hän mainitsee erään äidin ja tyttären löytäneen asiakirjojen seasta sukulaisensa papereita vuodelta 1915.
– Tytär oli kiinnostunut myös vintin tyhjentämisestä, samoin eräs historianopettaja. Kun vähän lämpenee, menemme tällä porukalla yhdessä tutkimaan vinttiä.