Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee HPV-rokotetta osaksi myös poikien rokotusohjelmaa. HPV eli papilloomavirus aiheuttaa merkittävästi tauteja.
Tytöt saavat jo nykyisin HPV-rokotteen osana kansallista rokotusohjelmaa. HPV-rokotteen ottaminen osaksi myös poikien rokotusohjelmaa estäisi tehokkaasti papilloomavirusten aiheuttamia syöpiä, THL katsoo.
Papilloomavirus aiheuttaa useita eri syöpiä, kuten suuontelon, suunielussa erityisesti kielentyven ja nielurisojen sekä peräaukon, peniksen, kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien syöpiä. Lisäksi HPV aiheuttaa osan alanielun, kurkunpään, nenänielun ja suunielun muiden alueiden syövistä.
Noin kahdeksan nuorta kymmenestä saa vakavalle taudille altistavan HPV-tartunnan jossain vaiheessa elämänsä aikana.
– HPV:n aiheuttama osuus pään ja kaulan alueen syövistä vaihtelee 20–50 prosenttia välillä. Kielen tyven ja nielurisojen syövistä joka toinen on HPV:n aiheuttama. Nämä syövät ovat myös lisääntyneet viimeisen vuosikymmenen aikana, THL:n ylilääkäri Tuija Leino sanoo.
Laajentamalla rokotusohjelma koskemaan myös poikia on mahdollista, että HPV:sta päästäisiin jopa täysin eroon, sanoo HPV-työryhmän puheenjohtaja professori Antti Mäkitie
Tyttöjen HPV-rokote tuli osaksi kansallista rokotusohjelmaa vuonna 2013, mutta rokotuskattavuus ei ole vielä toivotulla tasolla. HPV-rokote annetaan tytöille 11–12-vuotiaana.