Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Osmo's Cosmos Bar täyttää tänään 10 vuotta: Keikkabussikorkeakoulu ja Google-yliopisto kouluttivat Ville Soinisen ja Pete Kiisselin ravintolayrittäjiksi

Osmo’s Cosmos Baarin yrittäjät, Ville Soininen ja Pete Kiisseli ovat olleet yhdessä muusikkoyrittäjiä jo 38 vuotta. Tuohon aikaan on mahtunut monenmoista, ja kun mukaan tuli vielä ravintolayrittäjyys, ei kommelluksiltakaan ole voinut välttyä.

OC Bar täyttää 17. helmikuuta pyöreät 10 vuotta. Kiisseli muistelee OC:n alkuaikoja.

– Oltiin Osmo’s Cosmoksen kanssa bändikeikalla Siltakemmakoilla, ja saatiin Puumalasta kyytiimme laulaja Lauri Tähkä Hänet piti viedä Imatralle, koska oli junalla liikenteessä. Pyörähdettiin tässä baarilla ja käytiin näyttämässä saunat ja systeemit. Siinä sitten päätettiinkin alkaa aamuyöstä saunomaan, ja vesihöyry aiheutti palohälytyksen. Palomiehet tulivat tänne kypärät päässä kysymään että mitäs täällä tapahtuu. Sanoin, että Lauri Tähkän kanssa ollaan saunomassa. Palomiehet eivät meinanneet uskoa, joten Late tuli sitten munasillaan heitä moikkaamaan. Vieläkin Tähkä muistaa tämän episodin, kun keikalla ollaan nähty, Kiisseli nauraa.

Osmo’s Cosmos Bar sai alkunsa siitä, kun Osmo’s Cosmoksen esittämässä rockmusikaalissa oli lavasteena Osmo’s Cosmos Bar.

– Emilio Urpalainen oli tässä OC:n kiinteistössä töissä, ja hän ehdotti meille, että tuonne alakertaan saisi baarin. Hän pyysi katsomaan tilaa ja mehän vähän innostuttiinkin. Meinattiin tehdä ensin tähän sellainen pieni pubipahanen, mutta tajuttiin, että kyllähän glitteribändillä pitää olla kunnon Vegas-tyylinen baari, Kiisseli muistelee.

– Suunnittelussa lähdettiin siitä, että siellä pitää olla ainakin sauna ja hyvä takahuone, Kiisseli nauraa.

Kymmenen vuoden baariyrittäjyyden aikana yrittäjät ovat oppinet paljon, niin alkoholilainsäädännön kiemuroista kuin tekniikan ihmeellisestä maailmastakin.

– Jos meillä olisi ollut 10 vuotta sitten tämä sama tietotaito kuin nyt, niin olisi varmaan ollut helppoa. Melkoinen oppikoulu tämä on ollut ja oppirahat maksettu omista virheistä. Etenkin Suomen alkoholilainsäädännön kanssa on pitänyt oppia elämään , Kiisseli miettii.

Kommentillaan hän viittaa korkeimpaan oikeuteen asti nousseeseen tapaukseen, joka sai alkunsa vuonna 2015. Tällöin Etelä-Suomen aluehallintoviraston tarkastajat löysivät ravintolasta alaikäisen henkilön alkoholijuoma kädessään. Tapaus johti siihen, että baari piti sulkea viikoksi.

Tyypillisesti yökerhot vaihtavat tiuhaan nimiään ja sisustuksiaan. OC Bar sen sijaan on pysynyt tyylilleen uskollisena koko elinkaarensa ajan.

– Nimeä me ei vaihdeta ikinä. Ei se olisi sitten enää meidän yökerho, Soininen tuumaa.

Muita uudistuksia sen sijaan on tulossa. Nyt yrittäjät puuhaavat OC Baarille omaa appsia, joka toimii samalla myös kanta-asiakaskorttina. Sovellus tehdään itse, kuten kaikki muukin – graafisesta suunnittelusta ja sisustuksesta lähtien.

Millaisen koulutuksen miehet ovat sitten saaneet, kun pystyvät tekemään kaiken omin pikku kätösin?

– Keikkabussikorkeakoulu ja Google-yliopisto. Niitä kouluja käydään Villen kanssa vieläkin. Ei olla päästy luokaltamme vaikka jo 39. vuosi menossa, Kiisseli nauraa.