Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lumi on aiheuttanut postinkantajille harmaita hiuksia – Postinkantaja neuvoo miten lumityöt postilaatikoiden ympäriltä tehdään oikeaoppisesti

Runsas lumen määrä on aiheuttanut postinkantajille harmaita hiuksia tänä talvena.

Postin Imatran seudun tuotantoesimies Ulla Koivisto kertoo, että esimerkiksi postirivistöjen takana olevat orapihlaja-aidat ovat piilottaneet laatikoita, ja joskus lumitöitä ei ole hoidettu viikkokausiin, jolloin koko postilaatikko on saattanut hävitä näkyvistä.

Myös isot aura-autot ovat voineet ajaa lumet laatikoiden päälle.

Lumityöt ovat aina postinsaajien vastuulla, vaikka aura-auto olisi aiheuttanut laatikoiden hautautumisen lumeen.

– Osa ymmärtää tämän ja osa ei. Kun lumiaura on käynyt, niin osa yrittää hirveällä vimmalla saada lumet pois, että postinkantajan on helppo tulla. Toiset taas eivät välitä pätkääkään, Koivisto kertoo.

Periaatteessa postinkantajan pitäisi päästä laatikolle nousematta autosta lainkaan. Tämä kuitenkin toteutuu runsaslumisena talvena vain harvoin.

Moni tekee postilaatikkojen kohdalle poteron, mutta autolla ei pääse tällöin ajamaan laatikkojen viereen.

– Laatikkoryhmien ympärillä lumityöt pitäisi tehdä linja-autopysäkin muotoisesti puolikaareen, jotta jakaminen onnistuisi suoraan autosta, neuvoo postinkantaja Jari Pirinen.

– Moni ei ymmärrä tätä työtä ja sen haasteita. Pitäisi lähteä mukaan katsomaan mitä tämä on, Pirinen naurahtaa.

Pirinen kuitenkin jakaa postit vaikka lumihangessakin, jos vain laatikon kansi näkyy.

– Jos laatikko on ihan piilossa, niin sitten jätän postin jakamatta. Joskus, kun asukas on tajunnut, ettei koko laatikkoa enää löydy lumihangesta, on hän tuonut viereen uuden postilaatikon.

Lumen lisäksi postinjakelua hidastaa myös pimeys. Pirinen tekee postinkantoa iltajakeluvuorossa.

– Pari tuntia voi mennä reitillä pidempään kuin kesäkelillä. Jakelu hidastuu etenkin pimeyden iskiessä, kun pitää laittaa auton sisälle valot päälle aina auton ollessa pysähdyksissä, että näkee lukea nimet ja osoitteet.

Omakotitaloalueiden postirivistöjen lumityöt koettelevat välillä myös naapurisopua. Kun yksi ei tee, niin muutkaan eivät tee.

– Varsinkin, jos samassa rivistössä on eläkeläisten ja työssäkäyvien laatikoita, niin ajatellaan, että kyllä eläkeläiset ehtivät lumityöt tehdä. Jokaisen kuitenkin pitäisi hoitaa lumityöt, Ulla Koivisto huomauttaa.