Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lappeenrannassa aloittaa elokuussa 5-vuotiaiden kotaryhmä – metsäpäiväkoti vaatii perheiltä sitoutumista ja kunnon varusteiden hankintaa

Lappeenrannan varhaiskasvatukseen suunnitellaan kolmen kotaryhmän perustamista. Ensimmäisen kotaryhmän on määrä aloittaa toimintansa tämän vuoden elokuussa. Haku luonnon keskellä toimivaan ryhmään tapahtuu kevään varhaiskasvatushaun yhteydessä.

Ensimmäinen kotaryhmä tulee olemaan osa Myllymäen päiväkotia. Ryhmään valitaan pääsääntöisesti viisivuotiaita lapsia. Myös neljävuotiaita lapsia voidaan mahdollisesti sijoittaa ryhmään.

Ryhmän minimi lapsimäärä on 14. Tällöin kotaryhmässä työskentelisi kaksi varhaiskasvattajaa.

– Ryhmä tulee varmastikin toteutumaan, sillä kiinnostusta on ollut paljon, sanoo Lappeenrannan kaupungin

varhaiskasvatuksen suunnittelija Anne Kouvo-Suutari

Lapset valitaan ryhmään hakemusten ja ryhmään soveltuvuuden perusteella.

– Pyrimme kartoittamaan perheen ja lapsen motivaatiota lapsen sijoittumiseksi kotaryhmään. Kotaryhmä vaatii myös toisenlaista sitoutumista, kuin tavallinen päiväkoti. Huoltajien pitää miettiä tarkasti, soveltuuko tämä heille, Kouvo-Suutari huomauttaa.

Kotaryhmään voi hakea poikkeuksellisesti mistä päin Lappeenrantaa tahansa.

– Tässä tulee vastaan logistinen haaste, koska lapsia voi ehkä joutua kuljettamaan pidempiä matkoja.

Kotaryhmän lapset tuodaan Myllymäen päiväkodille, sillä kodan lähelle ei ole mahdollista järjestää tilaa lasten saattoliikenteelle.

– Lapset syövät aamupalan Myllymäen päiväkodilla, josta lähdetään yhtä matkaa kodalle. Lounas syödään kodalla, ja välipalan jälkeen lasten kanssa tullaan taas Myllymäen päiväkodille, Kouvo-Suutari selvittää.

Kodalla ei tule olemaan mukavuuksia, kuten juoksevaa vettä, sähköjä tai vaatteiden kuivatusmahdollisuutta.

– Kotaryhmässä oleminen vaatii lapsen varusteiltakin vähän enemmän, kuin tavallinen päiväkoti. Ulkoiluvaatteita saatetaan joinakin vuodenaikoina tarvita kahdet, ja niiden pitää olla toimivia ja tarkoituksenmukaisia, Kouvo-Suutari sanoo.

Vaikka haasteitakin on, on metsässä ja luonnossa toimimisessa kuitenkin paljon hyviä puolia, minkä vuoksi kotaryhmiä halutaan Lappeenrantaan perustaakin. Lappeenrannassa varhaiskasvatuksessa halutaan muutenkin panostaa yhä enemmän luontokasvatukseen ja myös kestävään kehitykseen.

– Metsäluonto ja tervehdyttävää ja hyvinvointia lisäävää. Se tukee myös lapsen sosiaalisia valmiuksia. Esimerkiksi negatiivista käyttäytymistä, kuten kiusaamista on todettu olevan kotaryhmien lapsilla muita vähemmän. Lapset oppivat rauhoittumaan ja leikkimään paremmin toisensa kanssa, Kouvo-Suutari perustelee.

Viisivuotiaiden haastatteluissa on myös ilmennyt, että lapset arvostavat metsää ja luontoa oppimisympäristönä.

Kotaryhmien varhaiskasvattajat valitaan ensisijaisesti sisäisen rekrytoinnin kautta.

Varhaiskasvattajilta kotaryhmässä työskenteleminen vaatii myös tietynlaisia vahvuuksia.

– Ensinnäkin se vaatii kiinnostusta toimia luonnossa. Myös vuorovaikutus- ja yhteistyötaidoilta se saattaa vaatia enemmän, sillä vastaan voi tulla yllättäviäkin haasteita, joita ei ole tavanomaisessa päiväkodissa.

Kouvo-Suutarin mukaan työympäristö on kuitenkin erityisen mieluisa ja työhyvinvointia lisäävä heille, jotka kokevat luonnossa olemisen omakseen.