Tänään torstaina kahdeksan vuotta täyttävän tasavallan ykköskoira Lennun juhlapäivää vietetään kirjanjulkistuksen merkeissä.
Meri Eskolan kirjoittama teos Presidenttien lemmikit (Docendo) on ensimmäinen tietokirja, jossa tehdään selkoa maan päämiesten elämään liittyneistä eläimistä.
Näitä lemmikkejä on sadan vuoden ajanjaksoon mahtunutkin melkoinen kavalkadi aina koirista ja kissoista hevosiin ja jopa kilpikonniin saakka. Kellään presidentillä ei kuitenkaan ole tiettävästi ollut hellittävinään häkkilintujaeikä sammakkoeläimiä.
Presidenttien historiassa varsinaisia sydäntenvaltaajia ovat olleet koirat.
Tasavallan ensimmäisellä presidentillä K.J.Ståhlbergillä (presidenttinä 1919–1925) oli ainakin kaksi koiraa, joista ensimmäisen nimi oli Tusse.
Vielä 1920-luvulla ei päämiehen lemmikin elämää dokumentoitu kovinkaan aktiivisesti, sillä aikakirjoihin Tussesta on jäänyt vain yksi ainoa valokuva. Kuvassa vaaleakarvainen, virkeä pystykorva poseeraa pelastusrenkaassa, jossa lukee komeasti Kultaranta.
Presidentin jälkipolville on jäänyt perimätieto siitä, että Tusse oli huonokäytöksinen hauva, jolla oli lohduton kohtalo: se lihoi liikaa ja menehtyi. Kuolinsyyksi on merkitty "läkähtyminen".
Ståhlbergiä itseään poliittiset vastustajat rusikoivat ankarasti – hän lienee ainoa presidentti, jota on verrattu koiraan. Uunituoreessa kirjassa on vanha pilakuva Ståhlbergistä pystykorvana.
Eläinkuntaa käytettiin myös Lauri Kristian Relanderin (1925–1931) lyömiseen. Maalaisliittolainen Relander oli julkaissut vuonna 1910 oppaan kaniininhoidosta, ja tästäkös vastustajat riemastuivat.
Suomen Sosialidemokraatti -lehden pakinoitsija Sasu Punanen eli poliitikko Yrjö Räisänen kaivoi tämän oppaan esiin ja esitteli sen ”erikoisena ansiona presidentin toimeen”.
Joka tapauksessa Relander piti maatilansa yhteydessä Viipurin maalaiskunnan Pamppusaaressa kaniinitarhaa, jossa varttuneita töpöhäntiä Relander kuljetutti Nivalaan seuraajalleen Kyösti Kalliolle (1937–1940).
Väitetään, että osa Relanderin kasvattamista kaniineista karkasi Kallion kotitilalta Heikkilästä Nivalan metsiin, antaen siten presidentillistä lisäväriä seudunalkuperäiseen eläimistöön. Nämä kanit ovat todennäköisesti Suomen ensimmäiset citykanit – joskin niiden karkaaminen tapahtui keskellä vehreintä maaseutua.
Vuonna 2017 julkaistussa postimerkissä marsalkka ja presidentti C.G.E.Mannerheim valmistautuu ratsastamaan. (Kuva: Suomen Posti)
Varsinaisena eräjormana tunnettu Pehr Evind Svinhufvud (1931–1937) eli nuoresta pitäen koirien ympäröimänä. Kun Ukko-Pekka täytti 75 vuotta vuonna 1936, Suomen Kennelliitto keksi oivan lahjan: se lahjoitti tasavallan presidentille ajokoirauroksen nimeltä Arva.
Arva oli aiemmin osallistunut koiranäyttelyyn Helsingissä ja valittiin muotovalioksi. Presidentti sai siis todellisen arvokoiran. Lahja oli Ukko-Pekalle mitä mieluisin: hän seurusteli ahkerasti Arvan kanssa ja ruokki sitä itse. Koiran makuupaikaksi valikoitui Svinhufvudin työhuone.
Kokonaan oma lukunsa eläinystävien joukossa oli Suomen marsalkka C.G.E.Mannerheim (1944–1946): hänen elämäänsä on enemmän tai vähemmän tiiviisti kuulunut peräti 26 nimeltä tunnettua hevosta. Näistä kenties tunnetuimmat olivat Mannerheimin kolme viimeistä ratsua Neptun, Andermann ja Käthy.
Neptun on ikuistettu lukuisiin lehtikuviin, sillä sen selässä ratsastaen Mannerheim osallistui valkoisten voitonparaatiin vuonna 1918 käydyn verisen sisällissodan päätteeksi. Anderman puolestaan kuoli talvisodan alkamisvuonna 1939.
Sotavuoden Marski ratsasti Käthy-tammalla, joka jäi hänen marsalkan viimeiseksi hevoseksi. Se jouduttiin lopettamaan vuonna 1953 – sattumalta J.V.Stalinin kuolinvuonna.
Urho Kekkosen (1956–1981) virkakaudella päämiehen lemmikit tulivat rytinällä julkisuuteen, sillä tuolloin Neuvostoliitto lahjoitti Suomelle YYA-sopimuksen hengessä useita eläimiä.
Erityisen rakkaaksi Kekkosen koki lahjaksi saamansa venäjänvinttikoira Ludmilan, jonka kanssa tekemistään kävelyretkistä Meilahden rannoilla tuli suorastaan kansallisia merkkitapauksia. Toisen lahjakoiransa, vinttikoirauros Leon Kekkonen lähetti suoraan vinttikoirakasvattaja ja ulkomuototuomari Inger Westerlundin hellään huomaan Tikkurilaan.
Yksi omituisimmista presidentti Urho Kekkosen virka-asemassaan saamia eläinlahjoja oli jääkarhu, jonka neuvostojäänmurtajan miehistä oli pyydystänyt lemmikikseen. Lopulta se päätyi Suomeen, mutta UKK ei kuitenkaan huolinut sitä lemmikikseen. Lopulta tämä Mischka-karhu siirrettiin Korkeasaaren eläintarhaan, missä se eleli parisenkymmentä vuotta.
Tarja Halonen sai Meggi-kissan lahjaksi Venäjältä. (Kuva: Tarja Halosen toimisto / Lehtikuva)
Monien muiden presidenttien tavoin myös Mauno Koivisto (1982–1994) oli mieltynyt koiriin. Valtakunnan ensimmäiseksi mopsiksi kansakunnan suussa nimetty mustakarvainen Santtu piti tapanaan osallistua presidentin esittelyihin.
Esimerkiksi kesäkuussa 1982 se haisteli ministeririvistön ja apulaisoikeuskanslerin tunnollisesti. Havaintojen mukaan Santtu mieltyi erityisesti ministeri Vappu Taipaleen hameenhelmoihin.
Santun kohtaloksi koitui lopulta halvaus ja se jouduttiin viemään eläinlääkäriin lopettavaksi. Sen seuraajaksi tuli uusi mopsi nimeltään Pontus. Sekin valtasi kansan sydämet kansakunnan koirakaapin päällä.
Diplomaattielämää pitkään viettänyt Martti Ahtisaari (1994–2000) oli suurlähettiläänä ollessaan koiranomistaja hänkin. Tansaniassa asuessaan Ahtisaarilla oli kodissaan suurikokoinen tanskandoggi Pascal.
Jalosukuinen Pascal oli ylväs ja ystävällinen koira, jonka haukkuääni oli komea basso. Perheen Marko-poika tuolloin viisivuotias ja hän sai Pascalista mukavanleikkitoverin. Pihalla juostessa Pascal tyrkkäsi Markon kevyesti kumoon, ja juuri kun Marko pääsi ylös, Pascal tyrkkäsi hänet uudelleen.
Rajut elämäntavat veivät Pascalin lopulta äkilliseen turmioon. Eräänä aamuna Martti Ahtisaari oli lähdössä työpaikalleen suurlähetystöön. Yövahti avasi portin Ahtisaaren autolle – ja samalla Pascal vilahti vilkkaalle kadulle.
Mitään ei ollut tehtävissä – Pascal jäi ohikulkevan auton alle. Tapaus oli ikävä ja saattoi olla osaltaan vaikuttamassa siihen, että Ahtisaarella ei presidenttinä ollessaan ollut lainkaan omaa lemmikkiä.
Kahden punakorvakilpikonnansa ansiosta presidentti Halosesta tulimaamme tunnetuin herppaaja. (Martti Kainulainen / Lehtikuva)
Vuosituhannen vaihde toi presidentiksi Tarja Halosen (2000–2012), joka laajensipäämiesten lemmikkivalikoiman koskemaan kissojakin.
Halosen maatiaiskissanartut Rontti ja Miska sekä punakorvakilpikonnat Miki ja Kiki olivat alun perin presidentin tyttären Anna Halosen lemmikkejä. Hänen lähdettyään opiskelemaan Englantiin vuonna 1998 eläimet jäivät äidin hoitoon.
Vuoden 2006 vaalien alla valtakunnan ykkösmirreistä tehdyt kuvakortit menivät konsanaan paremmin kaupaksi kuin ihmisehdokkaasta tehty postikortti. Presidentti kiittikin karvaisia ystäviään lehdistölle heti tultuaan uudelleenvalituksi.
Nykyisin valtakunnan hallitseva lemmikkikuningas on tänään kahdeksan vuotta täyttävä bostoninterrieri Lennu. Sen erikoinen hymy on levinnyt nettikaudella lukuisina meemeinä ja kuvapostauksina halki maailman.
Sauli Niinistö (2012–) on ollut varovainen Lennun suhteen: Mäntyniemen terrieri joutui loppuvuodesta 2017 jopa vaalikaranteeniin. Niinistön mukaan olisi ollut epäreilua voittaa presidentinvaalit Lennun kuononmitalla.
Edellisvuonna Lennu pääsi julkisuuteen haisteltuaan median edessä sydämensä kyllyydestä joulukinkkua ja -haukea. Yksi Niinistön tuoreimmista postauksista Twitterissä oli Jenni Haukion ottama kuva, missä Niinistö ja Aaro-poika poseerasivat komeasti Lennun keralla.
Kaikista tasavallan presidenteistä ainoat, joilla ei tiettävästi ollut lainkaan lemmikkejä olivat Risto Ryti (1940–1944) ja J.K.Paasikivi (1946–1956). Heidän puolustuksekseen kannattaa kuitenkin huomioida, että Paasikivellä oli... siilitukka.
Yhtäkaikkiuunituore Presidenttien lemmikit on eläintenystävän kirjahyllyyn hyvin sopiva teos. Se osoittaa, että tasavallan päämiehet ovat eläinrakkaudessaan monipuolista väkeä, olkoon heidän asuinpaikkanaan sitten Kultarannan loisto tai vaikkapa helsinkiläinen kerrostaloasunto.
(Meri Eskola: Presidenttien lemmikit. 175 sivua. Docendo 2019.)
Tänään julkistettu kirja Presidenttien lemmikit on ensimmäinen tietokirja, joka kertoo Suomen päämiesten suhteesta eläimiin. (Kuva: Docendo)