Nyt on aika ehdottaa: Kuka ansaitsee Osallistu ja vaikuta -palkinnon?

toimitus

Imatralla on nyt mahdollisuus ehdottaa Osallistu ja vaikuta -palkinnon saajaa.

Palkinnon saa toimelias, aikaansaava, asukkaiden hyvinvointia ja elinvoimaa parantanut henkilö, asukasyhdistys tai vastaava yhteisö.

Palkinto myönnetään Imatran kaupunginosia tai laajemmin Imatraa tai kaupungin palveluja kehittävästä toiminnasta.

Palkitsemisen tavoitteena on kannustaa asukkaiden osallistumista kaupungin ja lähiympäristön kehittämiseen, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja lisätä osallisuuden tunnetta, nostaa esille ja kiittää aktiivisia toimijoita, tehdä osallistu ja vaikuta -toimintaa tunnetuksi sekä korostaa osallistumisen merkitystä Imatran kaupungin palvelutoiminnan ja kaupungin kehittämisessä.

Viime vuonna palkittavia oliImatra 70 -juhlavuoden kunniaksi kaksi. Henkilöpalkinnon sai Bio Vuoksen yrittäjä Sanna Ilonen ja yhteisöpalkinnon sai Sienimäen Kaukalo ry. Tänä vuonna palkitaan joko henkilö tai yhteisö.

– Ehdotukset tulee lähettää huhtikuun loppuun mennessä. Toukokuussa käsittelemme ehdotuksia Osallistu ja vaikuta -työryhmässämme ja teemme ehdotuksen palkittavasta kaupunginhallitukselle, joka tekee lopullisen päätöksen, kertoo prosessin kulusta kehittämis- ja työllisyyskoordinaattori Sirkku Sarlomo

Palkinto myönnetään Imatra-päivänä 24.8.2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu