Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iso muutos S-kaupoissa – nämä mehupullot muuttuvat nyt pantillisiksi

S-ryhmän omien merkkien, Xtran ja Rainbown muovisiin tiivistemehupulloihin tulee pantti ja ne voi jatkossa kierrättää palauttamalla takaisin myymälään. S-ryhmä haluaa näin lisätä muovinkierrätystä ja hyötyjä ympäristölle. Palautuspulloista syntyy kierrätyksen myötä muun muassa uusia pulloja ja sadetakkeja.

Palauttaessa mehupullosta saa 10–40 senttiä pullon koosta riippuen. Tuotteet voi palauttaa samaan palautusautomaattiin kuin muutkin pantilliset pullot ja tölkit. Pullot palautetaan korkillisina, jolloin myös korkit uusiokäytetään.

Mehupullon hinnan päälle tulee pantti, jonka saa takaisin, kun palauttaa pullot kaupan palautuspisteeseen. Tuotteiden litrahintoihin ei tule korotuksia pantin vuoksi.

Tiivistemehupullot muuttuvat pantillisiksi vaiheittain kevään ja kesän aikana. Huhtikuussa pantillisiksi muuttuvat kaikki Xtra mehutiivistepullot. Syksyllä vuorossa ovat Rainbow tiivistemehupullot.

– Ei kannata hämääntyä, vaikka myymälöistä löytyy kevään ja syksyn aikana sekä vanhoja, pantittomia tuotteita, että uusia pantin sisältäviä pulloja. Kaikki tuotteet eivät nimittäin vaihdu samaan aikaan, suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.

Teon taustalla on S-ryhmän muovilinjaus, joka sisältää konkreettisia tavoitteita ja tekoja vastuullisen muovin käytön edistämiseksi.

– Kiertotalous kuuluu kaikille ja siksi halusimme ensimmäisten joukossa markkinoilla edistää muovin kierrätystä pantillisuudella. Se kannustaa asiakkaita palauttamaan muoviset mehupullot palautusautomaatteihin ja näin muovi saadaan yhä uudestaan kiertoon uusiksi pulloiksi ja pakkauksiksi, Lyytikäinen perustelee.

S-ryhmän tavoitteena on, että sen kaikkien oma merkki -tuotteiden pakkaukset ovat kierrätettäviä vuoden 2022 loppuun mennessä.