Imatrankosken keskustaa parannetaan kesällä – muun muassa Neppariaukio saa kokonaan uuden ilmeen

Neppariaukio saa uuden ilmeen kesällä. Imatran kaupunki

toimitus

Imatrankosken keskustaa kohennetaan tulevana kesänä.

Neppariaukion yleisilmettä tehdään viihtyisämmäksi ja sen ryhmittelyä selvennetään.

Aukiolle tulee lisää vihreyttä suurten istutusaltaiden muodossa. Altaisiin tulee pieniä puita ja pensaita.

Lisäksi tehdään istumaryhmiä erilaisilla penkeillä ja istuimilla. Osa ryhmistä tulee saamaan päivänvarjot. Valaistusta lisätään aukiolle sekä ympäröivien kiinteistöjen edustoille.

Aukiolta tulee löytymään jatkossa myös muun muassa kännyköiden latauspisteitä, polkupyörien korjauspiste ja pyöräparkkeja lukittavine telineineen.

Aukion keskelle jätetään tyhjää tilaa erilaisille tapahtumille ja yhteen nurkkaan tulee myös pieni esiintymiskoroke.

– Olemme pyrkineet ottamaan aukion suunnittelussa huomioon mahdollisten käyttäjien toiveet. Olemme kyselleet muun muassa nuorisovaltuustolta ja paikallisilta yrittäjiltä toiveita. Toivottavasti uudistetulle aukiolle löytyisi jatkossa käyttöä enemmän kuin tällä hetkellä, toivoo kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen

Aukion uudistukset on tarkoitus tehdä ensi kesän aikana.

Koskenpartaallakin tapahtuu muutoksia.

Koskenpartaan kävelykadulla korjataan esiintymislavaa ja kadun kivetystä, lava saa myös korjauksen jälkeen istutuksia.

Kadulla olevia huonokuntoisia kalusteita uusitaan, samoin kuin leikkikentän alla oleva turva-alusta.

Kadulla oleva pikkupaviljonki kunnostetaan ja siirretään lähemmäs leikkikenttää ja pyöräparkkeja lisätään ja uudistetaan, myös huonokuntoiset puut korvataan köynnöksillä.

Matinkadun pääty uudistetaan samalla tavalla kuin viime vuonna tehty Jukankadun pääty istutusaltaineen ja kiveyksineen. Molemmille kaduille lisätään lukollisia ja kiinteitä pyöräparkkeja.

Imatrankosken keskustan uudistusten tarkoitus on kohentaa keskustan yleisilmettä ja lisätä samalla myös viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Korjaustyöt tullaan tekemään kesän aikana, työt aloitetaan Koskenpartaan lavan ja kiveyksen uusimisella toukokuussa. Osa töistä tehdään vasta loppukesästä kiihkeimmän tapahtumakauden mentyä ohi.

Neppariaukion katusuunnitelma on nähtävillä 29.4. saakka Asiakaspalvelu Imatrassa kaupungintalolla ja kaupungin internetsivuilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu