Suomalainen laivayhtiö Eckerö Line ilmoittaa hankkineensa toisen rahtialuksen, joka aloittaa liikennöinnin kesäkuussa. Reitti kulkee Helsingin Vuosaaresta Tallinnan A-terminaaliin.
Suomen lipun alla seilaava alus kuljettaa rahdin lisäksi automatkustajia kaksi kertaa päivässä edestakaisin. Yhdensuuntainen matka aluksella kestää kolme tuntia.
– Yhä useampi matkustaja ottaa auton mukaan matkustaessaan Viroon. Tuomme reitille nyt kokonaan uuden ratkaisun, Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen sanoo.
Uuden aluksen on määrä luoda noin 80 työpaikkaa Suomeen ja Viroon.
Vuonna 2000 Espanjassa rakennettu alus kuljettaa 366 matkustajaa. Heitä varten laivassa on pieni myymälä, erilliset matkustajatilat, kahvila ja hyttejä.
Rahtikaistaa aluksessa on kahden kilometrin edestä, eli hieman enemmän kuin Eckerö Linen jo liikennöimällä matkustaja-alus m/s Finlandialla.
– Tarjoamme nopean ja käytännöllisen rahtivaihtoehdon ruuhkaiselle Helsingin keskustalle. Rahtilähtöjemme määrä kasvaa kymmeneen vuorokaudessa, kun laskemme yhteen uuden aluksen ja m/s Finlandian kuljettaman rahdin, Eckerö Linen rahtijohtaja Markku Onniselkä kertoo.
Vuosaaren telakalla vesille pääsyä odottavan aluksen nimi julkaistaan rekisteröinnin jälkeen.
Katso alla olevalta videolta, mitenMV European Endeavour -laivaa ohjattiin Irlannin Dublinissa elokuussa 2018.