Lappeenrannan kaupunki pyytää mielipiteitä Kirkkokadun muraalikilpailun ehdotuksista

Arkistokuva. arkisto / Janne Koivisto

toimitus

Lappeenrannan kaupunki järjesti yhteistyössä Kaakon taiteen kanssa ideakilpailun, jossa etsittiin ideoita toteutettaviksi muraaleiksi Kirkkokadulle. Ennen kilpailun ratkaisemista kilpailun valintaraati pyytää yleisöltä mielipiteitä saapuneista ehdotuksista.

Ehdotukset ovat nähtävillä ja niistä on mahdollista antaa palautetta 20.5.–2.6.2019 välisenä aikana Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilla.

Kilpailu oli avoinna 10.4.–6.5.2019 ja kilpailuun saapui määräaikaan mennessä yhteensä kolmetoista ehdotusta kahdeksalta taiteilijalta.

Kaakon taiteen edustaja Jenni Sokura pitää saapuneita ehdotuksia monipuolisena kattauksena.

– Taiteilijat olivat lähestyneet aihetta eri näkökulmista ja eri tekniikoita hyödyntäen. Ehdotuksissa hyödynnetään monipuolisesti niin katutaiteen menetelmiä kuin perinteistä maalaustaidetta ja mosaiikkitekniikkaakin.

Kilpailutehtävänä oli ideoida muraaleja toteutettavaksi Kirkkokadulle. Ideakilpailu on osa Lappeenrannan kaupungin 370-vuotisjuhlavuotta ja kilpailuehdotusten tuli liittyä Lappeenrannan kaupungin historiaan, nykypäivään tai tulevaisuuteen. Lisäksi kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kerättiin asukkaiden omia kertomuksia ja kokemuksia kaupungista osaksi kilpailun lähdeaineistoa.

Paikallisuus näkyy ehdotuksissa vahvasti.

– Kilpailuehdotuksissa toistuvat alueelle tutut maamerkit, symbolit ja sananlaskut. Myös kaupunkilaisten lähettämät tarinat ovat saaneet ehdotuksissa visuaalisen muodon ja tulevat näin osaksi kaupunkilaisten ja kaupunkitilan välistä vuoropuhelua, Sokura kertoo.

Kilpailun voittajat julkistetaan kesäkuun puoliväliin mennessä.

Valmiit teokset toteutetaan kesän 2019 aikana kuitenkin niin, että ne ovat valmiita viimeistään elokuun 2019 lopussa, Lappeenrannan kaupungin 370-juhlaviikolla. Tarkemmasta toteutusaikataulusta sovitaan valittujen taiteilijoiden kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää