Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Oulun seksuaalirikoksista uusia syytteitä: kaksi miestä oikeuteen, uhrina alaikäinen lapsi

Kihlakunnansyyttäjä on tänään nostanut syytteitä Oulussa 14. heinäkuuta 2018 tehdyistä seksuaalirikoksista. Syytteet on nostettu kahta ulkomaalaistaustaista miestä vastaan. Epäillyt rikokset ovat kohdistuneet samaan asianomistajaan.

Vuonna 1999 syntynyt mies on syytteessä törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on vangittuna. Toinen, vuonna 2000 syntynyt mies on syytteessä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vastaajat ovat kiistäneet epäillyt rikokset.

Asian pääkäsittely pidetään Oulun käräjäoikeudessa 11.–13. kesäkuuta. Haastehakemus ja siihen liittyvä esitutkintamateriaali tulevat julkisiksi, kun asia on ollut ensimmäisen kerran esillä käräjäoikeuden suullisessa käsittelyssä, ellei käräjäoikeus toisin määrää.