Ihme on, jos ei Elton Johnista tehty musikaalielokuva Rocketman mäjähdä hitiksi lippuluukuilla.
Se on sentään paljon kekseliäämpi ja koukuttavampi spektaakkeli kuin Queen-historiikki Bohemian Rhapsody, joka tahkosi ällistyttävät lipputulot viime vuonna.
Lee Hallin käsikirjoittama ja Dexter Fletcherin ohjaama musikaalidraama sinkauttaa katsojan räiskähtelevään, ylilyötyyn Elton John -maailmaan Broadway-musikaaleja muistuttavalla mahtipontisella teatraalisuudella. 450 miljoonaa levyä myynyt rocktähti on saanut näköisensä elokuvallisen muistopatsaan.
Elokuvan pääosassa ovat Johnin laulut, mutta sen punaisena lankana on pyyteetön rakkaus, josta John elokuvassa uneksii, koska hän jäi lapsuudessa sitä vaille. Taiteilijakuvauksista tuttuun malliin särkyneellä sydämellä selitetään alkoholismia, irstailua ja huumeriippuvuutta.
Elokuva alkaa AA-kerhon kokouksesta, jonne John putkahtaa muistelemaan elämäänsä, oranssissa glitter-puvussa, valtavat siivet selässään, kuin myyttinen Ikaros taivaasta pudonneena.
Tähden roolissa loistaa Taran Egerton, jonka karisma taipuu moneen. Vuonna 1989 syntynyt näyttelijä ei niinkään imitoi Johnia kuin tekee omanlaisensa tulkinnan, juurikin teatraalisen lajityypin hengessä.
John, alunperin nimeltään Reg Dwight, oli ujo poika, jota kylmäkiskoinen isä (Steven Mackintosh) ei koskaan hyväksynyt ja äitikin (Bryce Dallas Howard) vähät välitti pojan herkkyydestä ja tarpeista. Isoäiti ainoana ymmärsi viedä pojan pianotunneille.
Juonessa on pakolliset kliseensä, kuten törkeät tuottajat ja yksinäisyyteen vajoava, luksuslukaaliin eristäytyvä tähti, joka itsetuhoisuudessaan katkaisee siteet harvoihin lähimmäisiinsä. Pelastava musiikki peilailee epämääräisillä tavoilla Johnin elämänvaiheita. Toisin kuin Freddie Mercury Bohemian Rhapsodyssä, John ei saa isältään myöhemminkään hyväksyntää. Lohtua tarjoaa elämän mittainen ystävyys ja yhteistyö sanoittaja Bernie Taupinin (sympaattinen Jamie Bell) kanssa.
Kuten Bohemian Rhapsodyssa, taiteilijan hedonismia ensin ihastellaan ja sitten se tuomitaan, vaikka Johnin huulille onkin kirjoitettu repliikki, jonka mukaan hän on nauttinut joka hetkestä. Onnellinen loppu liittyy Johnin yhtäkkiseen absolutismiin. Siinä on raittiusseuran mainoksen makua.
Lopputekstit killottavat Johnin pyhimyksen kehää kertomalla hyväntekeväisyystyöstä, adoptiolapsista ja kestävästä parisuhteesta. Syntien suosta putkahtaa siis esiin esikuvallinen maailmanparantaja, jonka ainoa helmasynti, elämäntaparemontin jälkeen, on shoppailumania.
Aikamme henkeen kuuluvasta moralismista ja yksityiskohtia tallovasta suurpiirteisyydestään huolimatta Rocketman kuitenkin viihdyttää mielikuvituksellisella kerronnallaan ja räjähtävällä energiallaan. Elton John -faneille elokuva on varmasti herkkua.
Pieteetillä toteutetut musikaalinumerot lennättävät parhaimmillaan kokonaiset korttelit Elton John -huuman pyörteisiin.
Jarno Lindemark