Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tänään räpsyy! Nyt toimii ensimmäinen jäljittävä nopeusvalvontakamera – tällä aikataululla loput kamerat tulevat käyttöön

Ensimmäinen nykyaikaisella tutkatekniikalla varustettu nopeusvalvontakamera otettiin käyttöön tänään 6-tiellä Kouvolassa.

Poliisi ei kerro, paljonko kamera on tänään räpsynyt.

– Emme kerro määriä sen tarkemmin. Kameraan ylinopeutta ajaneet saavat sakon postitse parin päivän sisällä, kertoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen poliisihallituksesta.

16 käyttökuntoista kameraa on asennettu kuutostielle ja 23 käyttökuntoista kameraa nelostielle. Kaksi tolppaa on myös tulossa Mechelininkadulle Helsinkiin ja yksi Oulun keskustaan.

– Kun kuutostien kameran toimivuus saadaan varmistettua, valvontaa voidaan laajentaa myös nelostielle, Ihalainen kertoo.

Poliisi ei aio jatkossa tiedottaa uusien kameroiden käyttöönotosta.

– Emme rupea ilmoittelemaan niistä enää sen tarkemmin. Loput kamerat voidaan ottaa käyttöön pikaisellakin aikataululla ja viimeistään heinä- ja elokuun vaihteeseen mennessä, Ihalainen kertoo.

Helsingin Mechelininkadun kameroiden asennus tosin on vielä kesken, eivätkä ne ole vielä toistaiseksi tulossa käyttöön, Ihalainen kertoo.