7-vuotias imatralainen Iina Suikkanen harrastaa motocrossia. Hän on toistaiseksi ainut Imatran Moottorikerhon MX50-luokan edustaja kansallisella tasolla.
Suikkanen on ajanut myös kartingia harrastekisoissa käyden. Moottoriurheilun parissa hänellä on meneillään kolmas kesä.
Imatralaiskuski aloitti motocross-koulussa vuonna 2017 mönkijällä ja ajoi myös moottorikerhon kokeilupyörällä.
Vuonna 2018 Suikkanen siirtyi asfalttiradalle, motocrossiin oikealla pyörällä syksyllä 2018.
– Se tuntui kivalta jo ensimmäisellä kerralla, enkä edes kaatunut, hän kertoo.
Suikkanen harjoittelee 1–2 kertaan viikossa, talvet hallissa, kesät ulkona. Ulkona voi ajaa lumen tuloon asti.
Harrastus on isän ja tyttären yhteinen.
– Nämä harrastukset ovat aina yhteinen juttu, toteaa Jari Suikkanen
Lajissa tyttöä kiehtoo vauhti. Parasta on hänen mukaansa ajaa kovaa ja hypätä.
– Aluksi jännitti, hän myöntää.
Etenkin kilpailuissa jännitys kasvaa. Suikkanen ajoi ensimmäistä kertaa epävirallisessa JWC-kilpailussa helmikuussa 2019.
Toukokuussa hän ajoi ensimmäisen kansallisen kilpailunsa. Nyt takana on kolme kilpailua, joista kaksi on kansallisia.
Hän kertoo vauhdin kiihtyvän muiden kilpailijoiden mukana.
– Ensimmäisessä kilpailussa oli jyrkkä alamäki. Painoin ensin jarrua, mutta katsoin muiden menoa ja käänsinkin kaasua. Haastettakin oli, kun satoi vettä ja rata oli osin savea.
Suurempia haavereita ei kuljettajalle ole sattunut, vaikka välillä kaadutaankin.
Nuorempien tasollakin kyseessä on arvokas ja aikaa vievä harrastus.
Ajankäyttö ei rajoitu pelkästään ajamiseen. Se onkin Jari Suikkasen mukaan vain pieni osa koko touhua, sillä myös kuljetus, huolto ja matkustaminen liittyvät olennaisesti harrastukseen.
Perheellä onkin kilpailureissuille pakettiauto matkustusta, pyörän kuljetusta ja yöpymistä varten.
– Kilpailupäivät ovat pitkiä, ja paikalle mennään jo edeltävänä päivänä.
Tavoitteita nuorella kuljettajalla jo on: Suikkanen tavoittelee pistesijoille pääsyä.
Tähän mennessä kaikissa ajamissaan erissä hän on ollut pistesijoilla.
MX50-luokassa, jossa saa alkaa kilpailla 5-vuotiaasta 8-vuotiaaksi asti, ei lasketa pisteitä. Niitä kuitenkin saa 20 erän nopeinta.
Tavoitteena on lisäksi siirtyä MX65-luokkaan, jossa pisteitä aletaan laskea. Myös pyörä on isompi ja vaihteellinen.
Seuraavaan luokkaan siirtyminen riippuu henkilökohtaisista ominaisuuksista. Ikäisekseen Iina Suikkanen on jo pitkä, joten sen puolesta siirtyminen olisi jo mahdollista.
Kilpailujen myötä Suikkanen on saanut myös samaa lajia harrastavia kavereita. Omassa luokassa kisaa kaikkiaan kolme tyttöä.
Ylemmässä luokassa kilpaileva, jo useamman vuoden lajia harrastanut tyttö on osannut antaa vinkkejä ajamiseen.
– Hän näytti ajolinjaa ja neuvoi, että maakiviä kannattaa varoa.
Hänetkin Iina Suikkanen arvelee jälleen tapaavansa seuraavissa kilpailuissa Lappeenrannassa. Muukossa kilpaillaan 24. elokuuta ja Vantaalla 14. syyskuuta.