Seurakuntatalon päätyseinään ilmestyi muraali – "Tykkäämme molemmat värikkäistä teoksista"

Muraalin tekijöiden Viivi Kiiskisen ja Anni-Sofia Knuuttilan mukaan vaihtelevat kelit vaikuttivat tekoprosessin aikana. Lari Heikkinen

Lari Heikkinen

Seurakuntatalon päätyseinään on ilmestynyt Kurkistusikkunat-seinämuraali. Muraali on Koulukadun ja Kauppakadun kulmassa, kauppakeskus Armadaa vastapäätä.

Teoksen ovat tehneet kuvataiteilijat Viivi Kiiskinen ja Anni-Sofia Knuuttila

Seinämuraali on alunperin lähtenyt Lappeenrannan Kaupunkikeskusta – LAKES ry:n kautta.

– Heillä oli avoin haku Kaakon taiteen kautta. Aiheen piti liittyä jotenkin Lappeenrantaan tai sen historiaan juhlavuoden kunniaksi, Knuuttila kertoo.

Inspiraationa taiteilijoilla on teoksessa ollut Lappeenrannan rakennusten erilaiset pinnat, ikkunat ja arkkitehtuuri.

Teoksen tekeminen alkoi syyskuun ensimmäisellä viikolla LAKES:in järjestämän art@bars-tapahtuman aikaan.

– Slackline-tyypit olivat samaan aikaan kävelemässä teoksen yläpuolella, se oli aika uniikki tapahtuma, Kiiskinen toteaa.

Omat haasteensa teoksen tekemisessä loivat sääolosuhteet.

– Aloituksessa oli tosi lämmin, keskellä satoi vettä ja lopussa oli kylmä ja tuli rakeita, Kiiskinen kuvailee.

Kuumalla kelillä maali kuivuu tekijöiden mukaan melkein heti, jolloin pystyi maalaamaan rivakasti. Vesisateessa maalit taas lähtivät valumaan.

Ison teoksen suunnittelu on tehty mallin avulla, joka on sitten skaalattu tarpeeksi isoksi. Skaalaus on tehty ruutupiirustuksen avulla. Seinän osalta ruudut tehtiin narun avulla. Tekijöiden mukaan tässä teoksessa mittakaava ja suunnitelma eivät olleet niin tarkkoja kuin kenties muissa mahdollisissa teoksissa.

Aluksi taiteilijat koittivat maalata suoraan harmaaseen seinään, mutta värit jäivät haaleaksi. Lopputuloksen kirkas ulkoasu onnistui, kun alle tehtiin valkoinen pohjamaalaus.

– Väri pomppaa kuvasta nyt huomattavasti enemmän, Knuuttila kertoo.

Teoksen räväkät värit eivät ole sattumaa.

– Tykkäämme molemmat värikkäistä teoksista, Kiiskinen toteaa.

Vaikka kelit loivatkin omat haasteensa tekemiselle, tiiliseinästä oli hyötyä, koska siinä on vaakaviivat, joita voi hyödyntää.

Teos on herättänyt lappeenrantalaisissa hyvän vastaanoton.

– Kun olimme maalaamassa, tuli yllättävän paljon palautetta. Päin naamaa on tullut pelkästään positiivisia kommentteja, Kiiskinen kertoo.

Kurkistusikkunat on taiteilijoiden ensimmäinen iso muraali. Knuuttila kertoo taiteensa olevan normaalisti taidemaalausta ja Kiiskinen puolestaan tekee eri materiaaleista kolmiulotteisia teoksia.

Korjattu 4.10. kello 12:00: Avoimen haun järjestäjä korjattu.

Aiheeseen liittyvää

  1. Muraalikilpailun voittajat selvillä – kaupunki ja lappeenrantalaisuus esille raikkaalla tavalla 17.6.2019 15:03
  2. Lappeenrannan kaupunki pyytää mielipiteitä Kirkkokadun muraalikilpailun ehdotuksista 20.5.2019 16:09
  3. Uusi palvelu Lappeenrannan Uutisten lukijoille: Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi! 12.5.2018 5:38

Kommentoi

Palvelut