Sadekaan ei ajanut myyjiä pois Konttikirppikseltä

Laura Mykkänen

Lappeenrannan Konttikirppis siirtyy talviaikaan ja toimii jatkossa kerran kuussa. Seuraavan kerran Bilteman parkkipaikalla kirppistellään sunnuntaina 6. lokakuuta.

– Lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina olemme jo talviajassa, jolloin kirppis on joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina toukokuuhun asti, kertoo toimintaa pyörittävä Päivi Tikka

Myyntiaika on kello 10–14 talviaikaan, kesällä joka toinen viikonloppu jo aamuyhdeksästä alkaen.

Citymarketin parkkipaikalla aiemmin toiminut konttikirpputori joutui Tikan mukaan tilanpuutteen ja erimielisyyksien vuoksi yllättäen vaihtamaan paikkaa viime vuoden lopulla.

Hän kertoo Bilteman nähneen kirppiksen tulon positiivisena ja toivottaneen myyjät tervetulleeksi pihalleen.

– Positiivista palautetta sekä myyjiltä että ostajilta on tullut niin paljon, että olemme saaneet jatkaa.

Paikalla on Tikan mukaan parhaimmillaan parisataa myyjää ja lähialueen liikkeissä on kirppispäivinä vilkasta.

Bilteman hän kertoo lisänneen henkilökuntaa ja on jopa järjestänyt kampanjoita kirpputorisunnuntaille. Kaupoissa kirpputorin kävijät ovat maksaneet isoilla seteleillä saadakseen rikottua rahaa.

– Ensimmäisinä kertoina pohjakassa oli loppua, mutta kaupat ovat osanneet varautua kesän aikana.

Uusi paikka on Tikan mielestä selkeä. Täyttö aloitetaan sisääntuloväylältä, ruutu kerrallaan. Talon takana seinusta on jätettävä turvallisuussyistä tyhjäksi.

Säännöt ovat samat kuin aiemminkin: Myyjää kohden on käytössä maksutta yksi ruutu ja paikat täytetään tulojärjestyksessä ruutu kerrallaan. Ongelmia ruutujen käytössä kuitenkin on Tikan mukaan entiseen tapaan.

– Ensimmäiset tulevat aikaisin ja saattavat jättää välejä. He saattavat ajatella, että eihän alue täyty, mutta yhdeksään mennessä se on jo tupaten täynnä.

Avuksi liikenteenohjaukseen Tikka on saanut muutaman vapaaehtoisen.

– Olemme ohjailleet yhdessä puoleen kymmeneen asti, jotta järjestys saadaan pysymään.

Sittemmin Tikka on lisännyt markkinointia ja kokeekin kävijämäärän kasvaneen selkeästi sekä ostajien että myyjien osalta.

– Sanahan leviää, kun Konttikirppistä on jo pari vuotta pidetty. Porukkaa on ollut esimerkiksi Imatralta, Puumalasta, Hämeenlinnasta ja Keravalta.

Paikalla on ollut hänen mukaansa myös matkatoimistojen kautta paikalle löytäneitä venäläisturistien linja-autoja.

– He tulevat ja saattavat viettää siellä koko päivän.

Kävijät ovat kyselleet Tikalta jatkosta, ja hän vakuuttaakin ainakin omasta puolestaan, että kirppiksen pito parkkipaikalla jatkuu vastakin.

Hän toivoo myyjien löytävän paikalle syyssateista ja talvipakkasista huolimatta.

– Yksikin sunnuntai satoi vettä, mutta myyjiä oli ja kauppa kävi hyvin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu