Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saimaalla on jo yli 400 norppaa –  Vuoden 2025 suojelutavoite saavutettiin etuajassa

Saimaannorppien talvikanta oli kuluvana vuonna noin 410 norppaa.

Se tarkoittaa sitä, että norpan suojelustrategiassa ja toimenpidesuunnitelmassa vuodelle 2025 asetettu tavoite saavutettiin jo nyt.

Tuore arvio norppakannan koosta perustuu alueittain tehtyyn pesintäanalyysiin, jossa hyödynnettiin vuosien 2018–2019 pesätietoja, syntyneiden kuuttien määrää sekä havaintoja jäällä lepäävistä norpista.

Pesälaskentoihin osallistunut runsas vapaaehtoisten joukko on mahdollistanut norppakannan seurannan pesimäalueittain.

Norppakanta on kasvanut vakaasti vuodesta 2010, jolloin kannan kooksi arvioitiin noin 270 norppaa.

Kuutteja syntyi tänä vuonna 88, ja 80 kuutin määrä on ylitetty jo neljänä perättäisenä vuotena.

Kannan kasvun ovat mahdollistaneet kalastusrajoitukset, apukinosten kolaaminen vähälumisina talvina sekä häiriöttömän pesinnän turvaaminen.

Kannan seurannan tulokset viittaavat siihen, että kannan elpyminen jatkuu myös tulevaisuudessa. Pitkäjänteinen suojelu ja paikallisväestön sille antama tuki ovat tuottaneet tulosta.

Saimaannorpan elinalue kattaa nykyisin lähes koko Saimaan.

Kanta on hyvin hajanainen ja vain kahdella lisääntymisalueella Pihlajavedellä ja Haukivedellä kanta on noin 100 norppaa.

Saimaannorppa luokitellaan edelleen erittäin uhanalaiseksi.

Norppakannan kasvusta tiedottivat Metsähallitus, ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö.