Pimeät tunnit päättyvät Imatralla – "Kyllähän se rötöstelyäkin vaikeuttaa, kun valot ovat päällä"

Katuvalojen merkitys etenkin syys- ja talvipimeillä on suuri. Tästä kertoo sekin, että Imatran kaupunki on saanut yösammutuksista reilusti palautetta kuntalaisilta. Kuvituskuva. arkisto / Marko Happo

Tuija Horttanainen

Imatra on luopumassa katuvalojen yösammutuksista.

Imatran kaupunkikehityslautakunta sai asiasta tiedoksiannon tiistain kokouksessaan. Yösammutuksista ollaan luopumassa vielä tämän vuoden puolella.

– Olemme saaneet runsaasti palautetta asiasta. Lautakunta on myös käsitellyt asiaa syksyn aikana. Tulevan vuoden talousarvion laadinnan yhteydessä katuvalojen yöaikaiseen sammuttamiseen otettiin vahvasti kantaa. Samassa yhteydessä selvitimme vaihtoehtoa, että yösammutuksista voitaisiin luopua jo tämän syyskauden puolella. Pyrimme löytämään kustannusvaikutukset vastuualueemme sisältä, kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs kommentoi kaupungin tiedottaessa kuntalaisia.

Noin 75 prosenttia Imatran valaistusverkosta on nykyisin sammutettu yöksi.

Yösammutukset on tähän asti toteutettu arkipäivinä puolestayöstä aamuviiteen.

Viikonloppuöinä valot ovat olleet sammutettuina aamukolmeen asti.

– Asialla on selkeästi laajempaa vaikutusta kuntalaisten turvallisuuden tunteeseen.

Kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja Antero Lattu (sd.) on sitä mieltä, että katuvalojen yösammutuksista luopuminen on ”oikein hyvä päätös”.

– Silloin vuosi sitten tämä asia oli lautakunnallekin tuskainen ja vaikea. Kompensoivia säästökohteita ei kuitenkaan löydetty, joten päätös oli pakko tehdä. Vuosittainen säästösumma on 50 000–60 000 euroa, ja sehän jää tältäkin vuodelta vajaaksi, kun muutos tehdään kesken vuoden.

Lattu ei ole täysin tyytyväinen kaupungin taloudelliseen raportointiin, sillä hänen mielestään se ei anna lautakunnan jäsenille riittävän selkeästi tietoa säästökohteiden tehokkaaseen etsintään ja vertailuun.

– Olemme tässä pitkälti kaupungin virkamiesjohdon varassa, Lattu harmittelee.

Katuvalojen palaminen myös yöaikaan on Latun mukaan ennen muuta turvallisuuskysymys.

– Kyllähän se rötöstelyäkin vaikeuttaa, kun valot ovat päällä. Pimeässä esimerkiksi autosta ei saa rekisteritunnusta tai muita tuntomerkkejä ylös, mutta valojen palaessa tilanne on toinen.

Turvallisuuden lisäksi kyse on myös elinvoimasta.

– Kaupungin pitää näyttää kaupungilta. Imatralla tulee esimerkiksi bisnesväkeä eri puolilta maailmaa ja sillä on merkitystä, millaisen kuvan he Imatrasta saavat.

Lattu uskoo, että katuvalojen sammutteluun ei tarvitse Imatralla enää palata.

– Led-tekniikkaan siirtyminen mahdollistaa paitsi valojen tarkan ohjailun, se myös pienentää merkittävästi sähkönkulutusta, mikä tarkoittaa suoraa säästöä.

Yli 10 000 valaisinta poistaa pimeää

Katuvalaistuksen valaisimien lukumäärä Imatralla on noin 10 300 kappaletta.

Tähän lukuun on laskettu mukaan myös alikulkuväylien ja liikenneporttaaleiden valaisimet.

Valaisimien keskiteho on 98 W ja kokonaisteho reilu 1 MW.

Ledivalaisimien tai valaisimien, joihin on asennettu ledipoltin, lukumäärä on noin 540 kappaletta.

Suurpainenatriumvalaisimia on noin 9505 kappaletta.

Elohopeavalaisimien lukumäärä on noin 266 kappaletta.

Valaistusvioista tulee ilmoittaa Imatran kaupungin asiakaspalveluun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu