Veikkaus: Pakkotunnistautuminen automaattipelaamiseen jo 2021 – peliautomaatteja karsitaan 8000:lla kuudessa vuodessa

Hajasijoitettujen rahapeliautomaattien kokonaismäärää tullaan vähentämään Veikkauksen arvion mukaan jopa 8 000:lla kappaleella vuoteen 2025 mennessä. Kuvituskuva. Arkisto / Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Veikkaus ilmoittaa tekevänsä lukuisia muutoksia pelaamiseen, koska yhtiön ja koko Suomen rahapelijärjestelmän ympärillä on käyty vilkasta keskustelua viime kuukausina.

Julkisuuteen nousivat muun muassa moraaliltaan arveluttava Veikkauksen radiomainos, jossa terapeutille soittava mies kysyy, onko jännityksen hakeminen elämään rahapelejä pelaamalla ok, ja terapeutti vastaa, että kyllä on, ei kun pelaamaan.

Veikkausta on kritisoitu myös siitä, että se on sijoittanut rahapeliautomaatteja suhteellisesti enemmän alueille, joissa asuu huonotuloisia.

– Yhteiskunnallisessa keskustelussa on aiheellisesti kysytty, onko yleisesti hyväksyttävää, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kärsivät yhteisen hyvän eteen. Se että rahat menevät yhteiskunnalle ja edelleen hyviin käyttötarkoituksiin ei ehkä enää riitä perustelemaan aiheutettua haittaa, Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski sanoi torstaina.

Veikkaus ilmoitti, että se aikaistaa pakolliseen tunnistautumiseen siirtymistä muun muassa kioskeihin, kauppoihin, ravintoloihin ja huoltoasemille sijoitetuissa rahapeliautomaateissa vuodella siitä, mitä eduskunta viime keväänä päätti.

– Pakollinen tunnistautuminen astuu voimaan jo tammikuun 2021 aikana, Sarekoski jatkaa.

Pakollisen tunnistautumisen kautta pelaajilla on mahdollisuus saada itselleen automaateille pysyvä pelikielto. Myös alaikäisten pelaaminen voidaan pakollisen tunnistautumisen kautta estää.

Veikkauksen arvion mukaan pakollinen tunnistautuminen rahapeliautomaateilla vähentää yhtiön pelikatetta vuositasolla noin 100–150 miljoonaa euroa.

Veikkauksen hallitus päätti myös esittää, että arpajaislain uudistamisen yhteydessä kaikkeen pelaamiseen tulisi pakollinen tunnistautuminen vaiheittain tulevina vuosina, pois lukien pahviarvat ja kasinot.

Tehtävillä toimenpiteillä on merkittävä vaikutus myös automaattien kokonaismäärään.

– Hajasijoitettujen automaattien kokonaismäärää tullaan vähentämään arvioidemme mukaan jopa 8 000:lla kappaleella vuoteen 2025 mennessä, Veikkauksen laki- ja vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta ilmoittaa.

Tällä hetkellä Veikkauksella on eri puolilla Suomen kioskeissa, kaupoissa, ravintoloissa ja huoltoasemilla noin 18 500 automaattia. Veikkaus ilmoittaa selvittävänsä mahdollisuutta huomioida eri alueiden sosioekonomiset ominaisuudet pelikoneita vähennettäessä.

Kesän ja syksyn aikana Veikkauksen ympärillä käydyn keskustelun jälkeen yhtiössä on arvioitu kriittisesti myös yhtiön markkinointia. Uusissa toimenpiteissä ja suunnitelmissa on otettu huomioon myös ulkopuolisen organisaation Tekirin Veikkauksesta tekemän selvityksen huomiot, havainnot, johtopäätökset ja toimenpide-ehdotukset.

– Olemme myös määritelleet uudet linjaukset Veikkauksen vastuulliselle markkinoinnille. Ne vaikuttavat markkinoinnin määrään, sisältöihin, valvontaan sekä markkinointiprosesseihin. Luomme nyt uuden toimintakulttuurin markkinointiimme, sanoo Veikkauksen liiketoimintajohtaja Nora Vähävirta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu