Panokset kovenevat syksyn tärkeimmässä tes-väännössä – 100 000 työntekijää ylityökieltoon

Ylityökielto kestää kaksi viikkoa. Kuvituskuva. Janne Laakkonen

Anniina Virtanen

Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro julistivat tänään perjantaina teknologiasektorin aloille ja toimihenkilöille kahden viikon ylityökiellot, joka käynnistyvät maanantaina 4. marraskuuta.

Teknologiateollisuuden neuvottelut eivät ole johtaneet uuteen työehtosopimukseen. Teollisuusliiton suuri neuvottelukunta oli koolla torstai-iltana ja totesi, että edellytyksiä jatkaa neuvotteluja tässä vaiheessa ei ole.

Vanhan sopimuksen määräaika umpeutui torstaina 31. lokakuuta. Neuvotteluita on käyty elokuusta lähtien.

– Esitykset ovat liittyneet työajan lisäämiseen, palkkojen pienentämiseen, sosiaalisten määräysten huonontamiseen sekä luottamusmiesten aseman heikentämiseen ja lakko-oikeuden rajoittamiseen, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto luettelee liiton verkkosivuilla.

Liiton tiedotteen mukaan teknologiateollisuus on halunnut jatkaa työajan pidennystä 24 tunnilla. Teollisuusliitto on jo neuvottelujen alussa ilmoittanut, että tämä ei käy.

– Työajan pidennys sovittiin kilpailukykysopimuksen yhteydessä määräaikaiseksi ja olemme irtisanoneet sitä koskeneen erillispöytäkirjan viideltä sopimusalalta jo viime vuoden puolella, Aalto muistuttaa.

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle pitää erittäin valitettavina Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron julistamia ylityökieltoja. Painostustoimet hankaloittavat työmarkkinaneuvotteluja sekä vaikeuttavat yritysten toimintaa ja toimituksia asiakkaille.

– Ylitöiden teettäminen ei ole tavoiteltavaa, mutta asiakassuhteista huolehtiminen ja toimitusvarmuus voivat joskus sitä edellyttää. Monissa yrityksissä myös työvoimapula lisää tarvetta ylitöihin, Helle sanoo tiedotteessa.

Ratkaisu uudesta sopimuksesta jäi kiinni ennen muuta kustannustasosta eli siitä, millainen kustannusvaikutus uudella sopimuksella voi olla heikkenevässä taloustilanteessa.

– Teknologiateollisuus pitää kuitenkin myönteisenä, että liitoilla on edelleen neuvotteluyhteys. Työnantajapuolen tavoitteena on, että työmarkkinaratkaisut saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti. Nyt on tärkeää keskittyä neuvotteluihin eikä työmarkkinahäiriöihin, Helle sanoo.

Neuvotteluja on pidetty ratkaisevan tärkeinä jopa Suomen taloudelle, sillä ne toimivat päänavaajana myöhemmille liittoneuvotteluille. Julkisella alalla tosin hoitajia edustava Tehy on vaatinut etteivät vientialat sanele muiden alojen tes-ratkaisuja. Hoitajat ovat vaatineet merkittäviä palkankorotuksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut