Kansainvälisen Worldwide Photo Walk -tapahtuman kuvakilpailussa lappeenrantalaismenestystä

Kari Hämäläisen ottama kuva valittiin kymmenen parhaan joukkoon. Kari Hämäläinen

toimitus

Lokakuun 5. päivä viettiin maailmanlaajuista Worldwide Photo Walk tapahtumaa, johon osallistui kymmeniätuhansia valokuvauksen harrastajia ympäri maailmaa. Lappeenrannassa tapahtuman järjesti tänäkin vuonna Saimaan Kameraseura ja sen organisoi ja veti Jukka Kosonen

Jokaisesta kävelystä sen vetäjä valitsee yhden parhaan kuvan, joka menee sitten suoraan myös kansainväliseen kilpailuun, jonka kymmenen parasta kuvaa valitsee tunnettu yhdysvaltalainen valokuvaaja Scott Kelby Lappeenrannan kävelyn voittajakuva oli Kari Hämäläisen ottama ja se sijoittui myös maailmanlaajuisessa kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Kuvassa esiintyvät naiset Johanna Sillanpää ja Petra Brofeldt liittyivät kävelyyn mukaan malleina. Molemmat ovat kokeneita malleja ja Petra Brodfelt on myös vuoden 2017 Miss Plus Size Finland.

Kari Hämäläisen kuva oli kiinnittänyt Scott Kelbyn huomion jo heti alkuun, kuvan hienon sommittelun, syväterväyyden hallinnan, värien ja varsinkin kuvan iloisen sanoman vuoksi.

Hämäläisen kuva selvisi kymmenen parhaan kuvan joukkoon lähes 1000 kuvan joukosta, jotka paikalliset kävelyiden vetäjät olivat valinneet

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Palvelut