– Narsismi on narsistinen persoonallisuushäiriö. Siihen vaikuttaa lapsuuden kokemukset, missä narsisti on jäänyt vaille hyväksyntää ja rakkautta. Narsisti on tavallaan syytön sukupolvien ketjussa, perhevalmentaja ja kouluttaja Ari Koponen kertoo.
Koponen toimii myös Narsistien uhrien tuki ry:n hallituksessa ja Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan terapeuttina.
Narsisti manipuloi ja laskelmoi, eikä anna uhrilleen mitään hyvää, ellei tiedä saavansa siitä sitä mitä hän hakee.
– Uhrin on vaikea lähteä parisuhteesta.
Narsisti upottaa uhrinsa syyllisyyteen, häpeään ja hajottaa itsetunnon.
Narsistisen persoonallisuushäiriön omaava ihminen on valloittava, jolla hän kerää itselleen uhreja ja alamaisia. Esimerkiksi parisuhteessa oleva uhri voi ystävälleen asiasta kerrottaessa saada vastauksen, jossa ihmetellään miksi puhut hienosta puolisosta pahaa.
– Uhri on kuin hyönteinen, joka joutuu hämähäkin verkkoon. Hämähäkki kietoo sen seittiin ja imee tyhjäksi, jolloin jäljelle jää pelkkä kuori, Koponen kuvaa.
Narsistien uhrien tuki ry järjestää ympäri Suomen vertaistukiryhmiä, joiden ohjaajilla on omakohtaisia kokemuksia ja tuntemuksia narsistin kohtaamisesta. Vertaistukiryhmän lisäksi on saatavilla terapiaa.
– Jotta uhri pääsee narsistin kahleista, terapeutin on ymmärrettävä millainen narsismin ja uhrin problematiikka on. Kun itsetunto ja minuus on hajotettu, terapiassa lähdetään siitä liikkeelle kysymyksistä kuka minä (uhri) olen ja kenen elämää elän, terapeuttina toimiva Koponen kertoo.
Terapian avulla narsismin uhreja on saatu johdatettua takaisin onnelliseen elämään. Ari Koposen mukaan narsismin uhrilla kulkee häpeä mukana siitä, miten hän joutui tilanteeseen. Hän muistuttaa, että narsisti on usein hieno ihminen, joka puhuu uhrin pyörryksiin.
Narsismin uhriksi joutuneen naishenkilön mukaan narsistin toiminta on ovelaa ja uhri voi miettiä, että onko hän itse vaikea ihminen. Tällöin uhrin on vaikea hakea apua. Hän muistuttaa, että jokainen uhri on ainutlaatuinen ja arvokas ihminen, jolla on oikeus onnelliseen elämään. Koposen mukaan yleisesti ajatellaan, että noin kahdella prosentilla ihmisistä on narsistinen persoonallisuushäiriö, mutta hän uskoo, että narsismia esiintyy enemmänkin.
– Yksikin uhri on liikaa, Koponen muistuttaa
Narsistin kanssa on kolme mahdollisuutta. Alistu, alat taistella, jonka todennäköisesti häviät tai lähde pois.
Vertaistukiryhmä toimii purkukanavana narsismin uhrille ja niissä voi puhua ihmisille, jotka ymmärtävät millaisessa tilanteessa uhri on elämässään. Vertaistuki on myös voimaannuttava, kun saa puhua samoja kokeneiden kanssa.
Ryhmien ja terapeutin yhteystiedot löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta lappeenranta@narsistienuhrientuki.fi ja www.narsistienuhrientuki.fi/tukea-uhrille/terapeuttipalveluita/.
Narsismilla ja terveellä itsekkyydellä on suuri ero, vaikkakin niitä käytetään joskus kuin synonyymeinä.
– Tämän päivän muotisanana on narsisti. Puhutaan, että jokaisessa on narsistisia piirteitä. Meissä niin sanotuissa tavallisissa on itsekkäitä, ei narsistisia piirteitä. Normaali itsekkyys ja narsismi ovat kaukana toisistaan.