Geopark tutummaksi – "Geologian ja geoparkin tulisi näkyä matkailutuotteissa nykyistä vahvemmin"

Huviveneitä matkalla Mustolan sulkuun. Saimaan kanava on yksi geopark-kohteista. Arkistokuva. Arkisto/Riitta Ketola

Ilkka Pohjalainen

Saimaa Geopark toimii toistaiseksi vielä kansallisena geoparkina. Haku kansainväliseksi Unesco-alueeksi on kahden vuoden jatkoajalla, kertoo Saimaa Geopark-yhdistyksen toiminnanjohtaja Heli Rautanen.

– Uutta arviointia ei tarvita, vaan riittää, että lähetämme raportin niistä toimista, joilla toimintaa on kehitetty, Rautanen sanoo.

Saimaa Geopark-hakemusta arvioitiin ensimmäisen kerran kesällä 2018.

Rautasen mukaan statuksen myöntäminen ei ollut mistään isoista asioista kiinni. Arvioitsijat toivoivat esimerkiksi, että alueen tarinat, reitit ja maisemat nivoutuisivat paremmin alueen geologiaan. Myös ilmastonmuutoksen estäminen olisi otettava toiminnassa huomioon.

Saimaa Geopark on yhteistyöhankkeella vuoden ajan tehnyt itseään tutuksi eri toimijoille.

Hankkeen avulla on edistetty alueen yritysten ja yhdistysten osaamista, toimintakykyä, toimialat ylittävää verkostoitumista ja uusien matkailutuotteiden syntymistä. Luennoilla, työpajoissa, seminaareissa ja ekskursioilla on jaettu tietoa muun muassa alueen geologiasta, kestävästä kehityksestä ja kiertotaloudesta, vastuullisesta matkailusta ja kansainvälisten matkailijoiden kohtaamisesta.

Heli Rautanen kertoo vuoden lopussa päättyvän Tiedolla kasvua ja uudistumista Saimaa Geoparkin alueella -hankkeen luoneen positiivista virettä alueelle.

– Yrittäjät, yhteisöt ja sidosryhmät ovat tulleet toisilleen tutummiksi, ja positiivinen vire näkyy ihmisten puheissa ja kasvoilla. Hanketapahtumiin osallistuneet yrittäjät ovat päässeet verkostoitumaan yli maakuntarajojen ja saaneet vertaistukea toisiltaan.

Tapahtumiin on osallistunut toimijoita monilta aloilta: media- ja käsityöläisyrittäjiä, risteily-, majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluyrittäjiä sekä sidosryhmäkumppaneita kehitysyhtiöistä ja koulutusorganisaatioista.

– Koulutuksissa on käynyt myös kyläyhdistysten jäseniä. Kyläyhdistyksissä on paljon potentiaalia pienimuotoiseen yritystoimintaan, Rautanen vinkkaa.

– Geologian ja geoparkin tulisi näkyä matkailutuotteissa nykyistä vahvemmin, sillä geologia on kaiken elämän perusta tällä alueella eikä sitä saisi ymmärtää liian monimutkaisesti.

Hankkeen aikana Saimaa Geoparkin nettisivuille on luotu tietopankki, jonne on koottu tietoa muun muassa alueesta, geomatkailusta, kestävästä matkailusta ja Saimaa Geoparkin palveluista ja toimijoista. Tietopankki hyödyttää esimerkiksi alueen yrittäjiä, jotka kertovat asiakkailleen geologiasta ja alueen syntyhistoriasta.

Saimaa Geopark on onnistunut myös vahvistamaan omaa brändiään hankkeen myötä. Yrityskumppanit ovat ottaneet Saimaa Geopark Partner -logon käyttöön palveluidensa ja tuotteidensa markkinointiin, ja partnereita on tällä hetkellä 25.

– Suurin osa partnereista on tullut partneriverkostoon mukaan osallistuttuaan hanketilaisuuksiin. Yrittäjät ovat olleet innostuneita partnerilogosta, ja sitä näkyy entistä enemmän partnereidemme tuotteissa.

Potentiaalia on silti vielä hyödyntämättä.

– Georuoka saisi näkyä vielä vahvemmin matkailijoiden suuntaan. Myös koulutusmatkailulle on hyvät markkinat, Rautanen vinkkaa.

Hän peräänkuuluttaa yrittäjiltä aiempaa rohkeampaa suhtautumista aiheeseen.

– Haluaisin, että yrittäjät heittäisivät rohkeasti ideoita ilmaan ja päästäisivät irti pelottavista termeistä. Geomatkailu kattaa kestävän kehityksen ja vastuullisen matkailun, ja meillä on hyvät mahdollisuudet tuoda sen avulla esiin uusia näkemyksiä.

Tavoitteena onkin saada pikaisesti rahoitusta jatkohankkeelle, jossa yhteistyötä voitaisiin kehittää edelleen.

– Se edesauttaisi geologisten sisältöjen ja tuotteiden luomista ja tuomista matkailutuotteiksi sekä kansainvälistä näkyvyyttä. Haluamme myös kehittää Saimaa Geopark Partner -yritysyhteistyötä edelleen.

Geoparkit

Unescon määritelmän mukaan Geoparkit ovat yhtenäisiä maantieteellisiä alueita, joilla on kansainvälisesti merkittävää geologista arvoa ja joissa kattavasti kiinnitetään huomiota suojeluun, kestävyyteen ja kasvatukselliseen arvoon. Niiden tavoitteena on myös lisätä alueen asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja arvostusta avaamalla alueen geologista perintöä ja tuomalla se osaksi paikallisyhteisöjen elämää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu