Helsingin ja koko ortodoksisen Suomen arkkipiispa Leo on tuonut toistuvasti esiin huolensa al-Holin leirillä olevien lasten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Arkkipiispa totesi jo heinäkuussa, että näiden lasten oikeudet hyvään ja turvalliseen lapsuuteen ovat luovuttamattomia, kerrotaan Suomen ortodoksisen kirkon tiedotteessa.
Nyt lähestytään jo jouluaikaa, mutta tilanteeseen ei ole vieläkään saatu ratkaisua.
– Ottamatta poliittista kantaa minun täytyy todeta, että olen ollut hyvin surullinen ja pettynyt seuratessani tähän ongelmavyyhtiin liittyvää jahkailua. Toivon, että asiassa tehdään pikaisesti poliittinen päätös, jonka nojalla voitaisiin toimia kuten mielestäni oikeus ja kohtuus edellyttävät, arkkipiispa Leo sanoo Suomen ortodoksisen kirkon tiedotteessa.
Hän vetoaa päättäjiin:
– Haetaan heidät jouluksi kotiin!
Esillä on ollut ajatuksia, että jopa leireiltä kotiutuvat lapset voisivat olla tulevaisuudessa vaaraksi muille.
– Näkemykseni mukaan ihmisarvo ei määrity yksilön potentiaalin mukaan. Ihmistä ei siis tule arvioida sen mukaan, mitä hänestä ehkä tulee, vaan sen mukaan, mitä hän on nyt. Nämä ovat lapsia, joilla on edessään elämänmittainen valintojen sarja.
Siitä, pitäisikö leiriltä kotiuttaa sekä äidit että lapset vai tulisiko lapset tuoda Suomeen yksin, ilman vanhempiaan ja huoltajiaan, ajattelee arkkipiispa seuraavaa:
– On selvää, että lapsen erottaminen perheenjäsenistään ei ole koskaan ihanneratkaisu. Joskus näin on kuitenkin tehtävä, kuten tiedämme. Tässä nyt käsillä olevassa tilanteessa pidän ensisijaisen tärkeänä sitä, että lapset tuodaan mahdollisimman nopeasti turvaan näistä sietämättömistä, sekä fyysiselle että psyykkiselle terveydelle haitallisista oloista, arkipiispa Leo sanoo tiedotteessa.
Arkkipiispan mielestä siirto varmasti lisää hetkellisesti lasten kokemaa turvattomuutta, mutta hän uskoo, että se on tässä tilanteessa leirille jättämiseen verrattuna se vähemmän huono vaihtoehto.
– Näen, että meillä on kristittyinä velvollisuus toimia tässä näiden lasten parhaaksi. Aikuisten osalta jättäisin asian yksityiskohtia paremmin tuntevien asiantuntijoiden arvioitavaksi.