Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) kertoi Ylen Ykkösaamussa toivovansa, että hallituksessa päästään sopuun yhteisestä toimintalinjasta suomalaislasten palauttamiseksi al-Holin pakolaisleiriltä Syyriasta.
Kaikkonen myös toivoi, ettei oppositio käyttäisi hankalaa asiaa hyväkseen.
– En kyllä sieltä opposition puolelta riekkuisi hirveästi tällaisella vakavalla asialla. Ei tähän kellään varmaan hyvää ja helppoa ratkaisua ole. Tämä on kysymys, josta pitää valita huonoista vaihtoehdoista vähiten huono, Kaikkonen sanoi.
– Ei vakavalla asialla pitäisi khtuuttomasti revitellä.
Tällä viikolla pääministeriksi vahvistetun Sanna Marinin (sd) luotsaama hallitus on jo ensipäivinään joutunut kiperään tilanteeseen, kun pakolaisleirillä oleskelevien suomalaisnaisten ja näiden lasten palautuksesta syntyi kiista.
Viranomaisten varautumisesta leirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseen on tihkunut tietoja julkisuuteen, kun media on saanut haltuunsa muun muassa ulkoministeriön toimintaan liittyviä aineistoja.
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Katri Kulmuni on todennut jo aiemmin, että keskustan mielestä leirin aikuisia ei pitäisi auttaa. Vasemmistoliitto tyrmäsi näkemyksen vedoten kansainvälisiin lakeihin ja lasten oikeuksiin.
Sdp ei ole kertonut lopullista kantaansa.
Oppositio jätti hallituksen toiminnasta välikysymyksen keskiviikkona. Oppositiojohtajat tivaavat, onko käynnissä operaatio leirillä olevien noin kymmenen suomalaisnaisen ja 30 lapsen tuomiseksi Suomeen.
Hallituksen tulisi muodostaa asiassa yhteinen linja tiistaina välikysymykseen mennessä.