Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi on tehnyt eduskunnalle ehdotuksen pääkaupungin siirtämisestä Jyväskylään.
Kankaanniemi esittää, että valtion budjettiin lisättäisiin 10 000 euroa esiselvityksen tekemiseksi pääkaupungin siirtämisestä Keski-Suomeen.
Eduskunta äänestää tänään opposition tekemistä esityksistä, ja Kankaanniemen esitys on listalla.
Jyväskylä on Keski-Suomen maakunnan pääkaupunki, jossa on noin 140 000 asukasta eli yli neljä kertaa vähemmän kuin Helsingissä.
Helsingistä on maanteitse matkaa Jyväskylään noin 270 kilometriä. Jyväskylä on perustettu vuonna 1837.
Kankaanniemen esityksestä kertoi Rkp:n kansanedustaja Anders Adlercreutz omalla Twitter-tilillään tänään.