Vuorovaikutteisesti laadittu Rakuunamäen asemakaava tulee nähtäville vuoden vaihteessa – Asukastilaisuus tammikuussa

Lappeenrannan kaupunki valmistelee parhaillaan Rakuunamäen alueen asemakaavaa. Arkisto/Lappeenrannan kaupunki

toimitus

Lappeenrannan keskustan tuntumassa sijaitsevan Rakuunamäen asemakaavaehdotus tulee vuodenvaihteessa uudelleen nähtäville, kaupunki tiedottaa. Edellisen kerran kaavaehdotus oli nähtävillä keväällä 2019, jonka pohjalta tulleen palautteen pohjalta asemakaavaehdotukseen tehtiin tarkistuksia. Kaavaan laadittujen muutosten vuoksi Lappeenrannan kaupunginhallitus päätti asettaa kaavan uudelleen nähtäville.

Puolustusvoimilta myyntiin vapautuneiden rakennusten myötä alueen muuttuvaa käyttötarkoitusta ja Rakuunamäen asemakaavaa on työstetty aktiivisesti yhteistyössä Senaatin ja alueen asukkaiden kanssa vuodesta 2016 lähtien. Vuorovaikutus ja alueen ominaispiirteiden kunnioittaminen ovat olleet keskeisiä entiselle varuskunta-alueelle laadittavan asemakaavan tekemisessä huomioitavia asioita.

Asemakaavan laadinnassa on kiinnitetty huomiota suunnittelualueen erityisen hyvin säilyneeseen ympäristöön. Alueella on huomattava määrä arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä, jonka lisäksi asemakaavaehdotuksessa on haluttu turvata alueen luontoon liittyvien arvojen säilyminen, sekä kehittää alueen liikenneverkkoa ja parantaa liikenneturvallisuutta. Lisäksi alueelle on laadittu erillinen lähiympäristösuunnitelma, joka sisältää ohjeita muun muassa julkisten ulkotilojen, kuten puistojen, katujen ja aukioiden sekä tonttien piha-alueiden käsittelystä.

Asemakaavan valmistelun aikana on järjestetty aktiivisesti asukastilaisuuksia, jotka ovat keränneet paljon Rakuunamäen alueen kehityksestä kiinnostuneita asukkaita. Lappeenrannan kaupungin asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori kokee niiden järjestämisen merkitykselliseksi.

– Olemme kuulleet asukkaita laajasti osana Rakuunamäen asemakaavamuutosta. Asukkailta tulleet mielipiteet ja muistutukset on otettu huomioon kaavasuunnitelmaa tehdessä ja palautteet on liitetty myös osaksi asemakaavaehdotuksen aineistoa. Annettua palautetta lukiessa on ilo huomata, että myös asukkaat ovat kokeneet prosessin tärkeäksi, Veijovuori kertoo tiuedotteessa.

Kaavahankkeesta järjestetään asukastilaisuus Hotelli Rakuunassa, Mannerheiminkatu 8, tiistaina 21.1.2020 klo 17.00–19.00. Asukkailla on tilaisuudessa mahdollisuus tutustua yhdessä suunnittelijoiden kanssa kaavaehdotukseen, sekä kaavaa varten laadittuihin selvityksiin.

Tilaisuus on avoimet ovet -tyyppinen eli sinne on mahdollisuus saapua itselleen parhaiten sopivana aikana.

Asemakaavaehdotuksesta on mahdollista antaa muistutuksia 30.12.2019–28.1.2020 välisenä aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu