Saimaa-ilmiö sai sytyttäjiksi nimekkäät keulakuvat – Tavoitteena kulttuuripääkaupunkinimitys 2026

Jani Halme on tv:stä tuttu. Itä-Savo/Timo Seppäläinen

toimitus

Itä-Suomen yhteinen Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke Saimaa-ilmiö on saanut keulakuvikseen kolme tuttua ja valovoimaista itäsuomalaista kulttuuripersoonaa. Jani Halme, Saimi Hoyer ja Sari Kaasinen aloittavat osa-aikaisen työn tammikuun alussa. Asiasta kertoo Saimaa-ilmiö tiedotteella.

Parikkalan ja Helsingin Punavuoren välillä sukkuloiva Jani Halme on toimittaja, mediapersoona ja propellipää, joka voitti vuonna 2017 Suuren journalistipalkinnon vuoden parhaasta journalistisesta teosta. Palkinto tuli Halmeen tekemästä Kotimaan katsaus -videosarjasta, jossa hän lukee ääneen paikallislehtien kaikkein pienimpiä uutisia. Hän on toiminut myös Uutisvuoto-ohjelman kapteenina.

Saimi Hoyer on Hotelli Punkaharjun yrittäjä, joka on kohottanut vahvalla karismallaan ja päättäväisyydellään itäsuomalaisten ylpeyttä ainutlaatuisesta elinympäristöstään. Hänen tarinansa itäsuomalaisen luonnon kauneudesta ja erityisesti sienestyksestä on tavoittanut laajan yleisön sekä Suomessa että ulkomailla. Saimaalle saapuva italialaisten matkailijavirta on pitkälti Saimin ansiota.

Rääkkylässä asuva Sari Kaasinen on suomalainen laulaja-lauluntekijä, kanteleensoittaja ja kansanmusiikkialan vaikuttaja. Parhaiten hänet muistetaan maailmallakin menestyneen Värttinä-yhtyeen perustajajäsenenä. Sari on toiminut Saimaa-ilmiö -hanketiimin vetäjänä jo kuluvan syksyn ajan.

Sytyttäjiksi nimetty kolmikko lähtee tammikuussa rengasmatkalle Itä-Suomeen. Joensuussa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Savonlinnassa ja Mikkelissä järjestettävät yleisötilaisuudet ovat kaikille avoimia. Helmikuussa he käyvät viemässä Saimaa-ilmiötä myös Helsinkiin.

Lappeenrannassa kolmikko on 23.1. kulttuuritila Nuijamiehessä

Saimaata ympäröivät maakunnat ja niiden keskuskaupungit – Joensuu, Kuopio, Lappeenranta, Mikkeli – ovat hakemassa Savonlinnalle Euroopan kulttuuripääkaupungin statusta vuodeksi 2026. Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma tulee levittäytymään koko Itä-Suomeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu